Aina välillä on hyvä palata perusasioihin, resepteihin joista jokin on saanut alkunsa. Valitettavasti nyt, kun kyseessä on pizza, en lähde ihan alusta. Hyppään pizzan historiasta iloisesti yli ensimmäiset 3000 vuotta, ajat jolloin sanalla pizza tarkoitettiin mitä tahansa vehnäpohjaista paistosta, kaikki ne antiikin aikaiset pizzat jotka päällystettiin pelkästään yrteillä ja hunajalla.

Pizza alkoi alkoi kehittymään nykyisen kaltaiseksi pizzaksi 1700-luvun lopun Napolissa. Tomaattia ei enää pidetty uudesta maailmasta peräisin olevana myrkkykasvina- ylhäilistö ei sitä suuhunsa kuitenkin laittanut. Lähes puoliväkisin napolin seudun köyhät alkoivat jatkamaan sillä maissi ja vehnäpohjaista ruokavaliotaan...samoihin aikoihin myös alueen leipurit keksivät lisätä sitä perinteisiin oliiviöjyllä, basilikalla ja oreganolla maustettuihin leipiinsä. Ensimmäinen pizzeria perustettiin vuonna 1830, liikeidea osoittautui kannattavaksi, siitä todisteena kyseinen liikeyritys on vieläkin toiminnassa, vieläpä alkuperäisessä osoitteessakin.

Vuonna 1889 pizzan historiaan astui mies jota lienee kiittäminen nykyisenkaltaisesta pizzasta- tai ainakin sen tunnetuksi tuomisesta, Raffaele Esposito sai kunnian tarjoilla pizzaa kuningatar Margheritalle rouvan ollessa vierailulla Napolissa. Raffaele oli fiksu mies, tai ainakin omisti kohtalaisen pelisilmän, Raffaele keksi lisätä pizzaansa tomaatin ja basilikan seuraksi myös mozzarellan...ja erehdyttävästi pizzassa olikin esillä tuoreen Italian kansallisvaltion lipun värit. Sen jälkeen kaikki onkin ollut pelkkää nousujohteista maailmanvalloitusta. Kerrotaan myös, että Yhdysvaltalaiset sotilaat veivät pizzan tuliaisina kotimaahansa palatessaan Euroopasta toisen maailmansodan jälkeen...juttu jota itse ainakin epäilen, ensimmäiset pizzeriat kun oli perustettu jo 1800-luvun puolella Italialaisten siirtolaisten toimesta. Mutta, Yhdysvalloissa pizzaan keksittiin kuitenkin lisätä juustoa aina sitä tarjottaessa...syynä saattoi olla sekin, että maidosta oli Yhdysvalloissa ylitarjontaa, sitä pyrittiin käyttämään kaikkeen mahdolliseen.

Olisi ollut hienoa päättää kirjoitus Raffaeleen ja kuningatar Margheritaan- kyseessä lienee hienoin sattumus mitä pizzan historiassa on tapahtunut. Sen jälkeiset tapahtumat- mättöpitsat, einespitsat, pitsat joissa on täytettä useita senttejä, ovat jotain ihan muuta. Omasta mielestäni jo toiseen ruokalajiin liittyviä.

Il tricolore!!!

Pizza Margherita

Pohja:

• n. 4 dl durumvehnäjauhoa
• 1/2 ps kuivahiivaa
• 1 tl suolaa
• 3 rkl oliiviöljyä
• 2 dl vettä

• 2 isoa terttutomaattia
• 2 valkosipulin kynttä
• 2 rkl oliiviöljyä

• n. 15 isoa basilikan lehteä
• 1 mozzarella pallo paloiteltuna.

Kuten tarkkaavaisimmat naapurini ovatkin jo huomanneet, olen nykyisin onnellinen sähkösavustimen omistaja. Parvekkeelta nousevia savupilviä, tuskin on ollut vaikea olla huomaamatta. Savustus on muutenkin hieno harrastus, lähes mistä tahansa safkasta saa uuden ulottovuuden esiin, kun kuvaan astuu myös savu. Yleensä savustuspönttöön on tapana laittaa vain kalaa, joskus jotkut palvaavat myös lihaa- hirveä, poroa ja lammasta. Mutta, yksi ehdottomista ykkösistä savustetuista herkuista on maksa. Ihan oikeasti...kalvo poistettuna, hieman suolattuna on maku mitä parhain. Aavistuksen makea, sisältä rosee-plus, jotain samaa mitä mitä medium edustaa lihan suhteen.

Maksan kanssa pönttöön kannattaa laittaa myös muuta mukavaa. Shalotti- ja valkosipuli ovat ainakin herkkua, paprika myös. Olen kuullut joidenkin savustaneen laakeassa astiassa myös öljyä, idea jota on pakko vielä itsekin kokeilla.


Maksaa ja sipulia, ruokaa jonka kauneus on katsojan silmissä.

Savustettua (poron vasan) maksaa

• 1 poron vasan maksa
• suolaa, valkopippuria

Kerrostalobarbaarin elämä on välillä vähän tylsää. Haluaisin sellaisen pienen japanilaisen henkilöauton kokoisen kaasugrillin- tai nuotiopaikan jossa olisi mahdollisuus kypsentää safkaa hiiloksella...ainoa miinus etteivät kumpikaan mahdu omalle parvekkeelleni. Onneksi satuin saamaan syntymäpäivälahjaksi sähkösavustimen...sellaisen joka hipoo kaikkien kerrostalojen järjestyssääntöjen rajoja, kait. Oikeasti en ole varma oman taloyhtiöni suhtautumisesta koko parvekekokkailuun. Soittakoot palokunnan ja antakoot häädön jos liikaa rikon yhteisön rajoja.

Seurasin huvikseni pöntön sisälämpötilaa digitaalisella lämpömittarilla. Lämmöt nousivat nopeasti 150C- lopussa ne olivat jo lähellä 180C.- riittävästi siihen, että 35 minuuttia kypsennystä oli jo melkein liikaa. Ainoa mitä olisin kaivannut, oli tehon säätö. Olisi mielenkiintoista tehdä vaikka pull porkia savustettuna- siihen pitäisi vain olla vähemän tehoja...



Fish, not chips.

Savustettua lohta ja paprika-munakoisosalaattia

• kilon siivu fileroitua lohta
• 1 tl chipotlea ja anchoa
• mustapippuria
• 1/2 rklsuolaa

• 1 punainen, vihreä ja keltainen paprika puolitettuna ja sisukset poistettuna
• 1 munakoiso pituussuunnassa 2 sentin paloiksi siivutettuna
• 3 valkosipulin kynttä
• 1/2 sitruunan mehu puristettuna
• 3 rkl oliiviöljyä
• mustapippuria
• tuoretta basilikaa

Blogin pitäminen on vähän kuin kuntosalilla käynti. Ensin sanot kaikille asiasta kiinnostuneille käyväsi siellä vain kunnon vuoksi...sitten, jos haba alkaakin kasvaa-  tai kun huomaat vyösi päällä olleen pesupallon muuttuneen sikspäkiksi. Siinä vaiheessa kuitenkin kunto on enää sivuseikka, oikeasti salilla käydään siinä vaiheessa enää sen haban ja tiukan teepaidan takia...se joka muuta väittää, todennäköisesti valehtelee 99% todennäköisyydellä.

Miten tämä muka liittyy bloggaukseen? Jossain vaiheessa myös blogisti saattaa huomata haban alkavan kasvaa, kävijämäärät lisääntyvät, muut bloggarit linkittävät reseptejäsi- tai sitten vain itse huomaat jonkin blogissasi muuttuneen. Itselläni se jokin taisi tapahtua juuri äsken...älkää kuvitelkokaan, sikspäkkini on muuttunut pesupalloksi jo aikaa sitten, salikassini sitä paitsi kasvaa hometta makuuhuoneen nurkassa. Tarkoitin tätä blogia...sain lainaksi ihan oikean kameran, järjestelmä-sellaisen...se kamera tekee ihmeitä. Kuvat näyttävät hyviltä! Omasta blogista onkin mahdollista saada oikeasti hyvältä näyttävä. Vielä jos hieman muokkaisi ulkoasun koodia ja...

Perinneruokaa parhaimmillaan.

Oli synttärit. Omat sellaiset. En uskalla kertoa paljonko edes täytin...ihan liikaa, tai sitten ihan liian vähän. Pakkohan sitä oli jotenkin juhlistaa. Ajattelin ensin tehdä jonkin suolaisen juustokakun...en sitten kuitenkaan. Kaikki keksimäni ideat pohajutuivat lohimousseen, se puolestaan ei tällä kertaa iskeny. Sitten, vihdoin viimein voisin sanoa- keksin zabaionen. En ole koskaan tehnyt tätä viinivaahtoa, aina on pitänyt, mutta en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi...aukko sivistyksessä, pitäisi varmaan opetella pitämään makeasta, niin innostuisin helpommin myös sokeripohjaisesta ruuanlaitosta. Jokin kakki siihen alle, tai paremminkin kakku jonka lisukkeena zabaionea voisi tarjoilla...

...katselin muutama viikko sitten Avalla jotain ohjelmaa jonka nimeä en edelleenkään muista. Ohjelmassa duunattiin sitruunakakkua joka kasteltiin "yli"- idean kostuttaa ja samalla kiinteyttää kakku. Ohjelmaa muistellessa itselläni ei ollut hajuakaan kakun sisällöstä, paremman inspiraation puutteessa kakuksi sai kelvata italialaisen sitruunakakun ohje, joka on odottanut useamman kuukauden testausta. Ohje on pääpiirteissään napattu Kotona tehtyä-blogista. kiitän ja kumarran hyvästä ohjeesta....kostutusta ap. ohjeessa ei kuitenkaan ollut. Alkuperäinen ohje onkin kuohkealle kakulle, omani puolestaan kiinteälle ja leivosmaiselle. Mitäs vielä, kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä....niin ja lasten makuun kakku ei oikein ollut, mikä sinänsä ei mikään yllätyskään ollut.


...se valuu.......

Mascarpone-sitruunakakku

• 1 dl Rieslingiä
• 4 rkl tomusokeria.

Zabaione

• 3 munan keltuaista...säästä yksi kuoren puolikas, se toimii mittayksikkönä muille aineksille.
• 3:n munankuoren puolikkaan verran sokeria
• 3:n munakuoren puolikkaan verran kuivaa valkoviiniä.

Onko olemassa tylsempää bloggauksen aihetta kuin lihapullat? En tiedä, harvoin niistä enää juttua netissä näkee...joskus kun teemana on kotiruoka, mummola, lapsuusmuistot tai ties mikä muu. Kuitenkin meatballsit ovat vuodesta toiseen yksi suosituimmista kotiruuista Suomessa. Olin hetken jo muuten varma etten ole koskaan kirjoittanut juttua lihapullista. Muistin kuitenkin väärin, kaksi vuotta sitten on sekin neitsyys tullut rikottua vieläpä ilman munia.

Wikipedia muuten kertoo lihapullista monta mielenkiintoista asiaa...mm. Turkissa on yli 80 erilaista lihapullatyyppiä, walesilaiset ja ranskalaiset(myös sisäelimiä sisältävät) lihapullat ovat nimeltään faggot(s). Jos et tiedä kaikkia englanninkielen hauskuuksia, niin googlaamisen jälkeen tiedät saman sanan voivan tarkoittaa myös jotain muuta. Jep, arvaus osui luultavasti ihan oikeaan...

Lihapullien teko on periaatteessa hyvinkin yksinkertaista...ihan sama mitä lihan tapaista jauhetaan ja sekaan sotketaan mitä sattuu kaapissa olemaan. Suunnillein samalla idealla kaikki maailman 10456 erilaista lihapullareseptiä syntyvät..."yllättäen" Kreikassa sekaan laitetaan fetaa, Thaimaassa chiliä, Suomessa sipulia, Ranskalaiset luultavasti muotoilevat pullansa soikeiksi ja haukkuvat kaikki muut maailman kansat sivistymättömiksi landepaukuiksi, kun eivät osaa tehdä edes boulettes de viandeksia oikein- te senkin imbéciles incultes mordra et la griffe!. Ettäs tiedätte.

Ai mitäkö omani olivat? No sellaisia golf-pallon kokoisia jutskia joiden pyörittelyn sitä paitsi ulkoistin...itse keskityin lähinnä Operation Managerin ja Quality Directorin tehtäviin.

Poropullat roseviinikastikkeessa

• 700 g poron potkaa

• 1 sipuli silputtuna
• 2 valkosipulin kynttä murskattuna
• 1 dl paprikarouhetta liotettuna ja puristettuna
• 3 rkl pestoa
• 2 munaa
• 2 dl kermaa
• 1 tl suolaa
• 1 tl mustapippuria
• 2 palaa kuivunutta paahtoleipää murskattuna.

• 1 sipuli silppuna
• 2 valkosipulin kynttä murskattuna
• 1 prk tomaattimurskaa
• 2 dl roseviiniä
• 1 rkl nestesavua
• basilikaa, timjamia, persiljaa, suolaa.

Kateenkorva lienee nykyisin yksi raaka-aineksista jotka eivät pöytään ainakaan vahingossa eksy. "Kultsi, ostin kateenkorvaa kun se oli Siwassa tarjouksessa!"...toiveajattelua. Onneksi sitä kaupasta kuitenkin saa- jos ei muuta niin tilaamalla ainakin. Oma lihamestarini on oppinut suhtautumaan toiveisiini asenteella joka on esimerkillistä kelle tahansa asiakaspalveluammatissa työskentelevälle...ripaus psykiatria, hieman käytetyn auton kauppiasta ja roppakaupalla myyntipäällikköä. Asiakkaan sitouttamista parhaimmillaan, en enää edes harkitse maitopurkkinikaan ostamista mistään muualta kuin kaupasta jossa kannetaan huolta siitä, että olivatko ostamani sianpäät tarpeeksi suuria.

Puhe oli kuitenkin kateenkorvasta. Kateenkorva on omituinen elin jota joskus joku on keksinyt alkaa valmistamaan ruuaksi. Kysyin pari parisen kuukautta sitten mielipidettä yhdeltä itseäni kokeneemmalta gourmandilta. "Kateenkorva on kuin karitsan aivot...paitsi, ethän sinä ole tainnut aivoja maistaa". En olekaan, hävettää. Kateenkorva on kuitenkin hyvää, suorastaan loistavaa. Ensimmäisellä kerralla tein ihan perinteistä kateenkorvaleikettä. Nyt, toisella kerralla vapun kunniaksi frittasin- hyvää siitä tuli silläkin tapaa. Bonuksena oli vielä lasten suhtautuminen kateenkorvaan...varaksi ostetut nakit jäivät vappupöudässä lähes syömättä.


Friteerattuja nakkeja, jalopenoja ja kateenkorvaa. Salaatti on vain koristeeksi.

Friteerattua kateenkorvaa

• 500 g kateenkorvaa
• 2 laakerinlehteä
• 1/3 luomusitruuna palana
• 1 tl valkopippuria
• 1 tl suolaa
• 1 sipuli paloiteltuna
• vettä

• 1/2 dl perunajauhoa
• 2 dl vehnäjauhoa
• 2 munaa
• 2 dl olutta

• 1/2 litraa rypsiöljyä

Huomasin juuri olevani blogini olevan neljännellä vuodella jo toista viikkoa. Wau, aaltoja kiitos! Alunperin perustin blogin hetken mielijohteesta, epäilin vahvasti kärsivällisyyttäni- ja sitä, että kauanko keksin blogiin kirjoitettavaa. Niin, olen kirjoittanut kanasalaatista karkeasti arvioiden viisitoista juttua, pitsasta yli kymmenen. Sen lisäksi olen haukkunut suomalaisen elintarviketeollisuuden kolmen vuoden aikana varovasti arvioiden ainakin viisikymmentä kertaa...mitähän vielä, porosta olen kirjoittanut niin paljon, että tuntemattomampi saattaa luulla minun olevan paliskuntien palkkaama agitaattori.

Muistaakseni, joskus kolme vuotta sitten vertasin blogin pitämistä huutamiseen autioissa metsässä. Koskaan et voi tietää, että kuka huutosi kaiun kuulee. Sama pätee edelleen. En oikeasti tiedä ketkä blogiani lukevat...blogin ylläpidon statistiikan mukaan sivullani käy keskimäärin 80 kävijää päivässä. Juhlapyhien läheisyydessä kävijämäärä tuplaantuu. Suosituimmat hakusanat joilla googlesta päädytään sivulleni ovat pangasius, poro, juureen tehty ruisleipä.ja suklaakääretorttu. Kolme ensimmäistä ymmärrän hyvin, viimeistä en. Olen kirjoittanut yksi tai kaksi juttua kääretortusta, en edes leivo kuin pari-kolme kertaa vuodessa...miksi ihmeessä joku lunttaa sivuiltani leipomisohjeita? Itsekin lunttaan ne Kinuskissalta tai jostain satunnaisesta kakkublogista.

Muistan kun yli kolme vuotta sitten selailin gurujen maineessa olevia blogeja, sellaisia jotka olivat bloganneet jopa vuoden...en vain muista mitä ne blogit olivat. No vivaciabatta ja Hellapoliisi ainakin. Sittemmin Hellapoliisi myi sielunsa pirulle ja alkoi ihan oikeaksi ruokakirjoittajaksi...vivaciabatta jatkaa alkuperäisellä linjallaan, olen itsekin Aleksille velkaa ainakin focaccian ja patongin reseptin. Älkää muuten ymmärtäkö väärin, olen oikeastaan itsekin Hellapoliisille vain kateellinen.

Mutta mitä olen saanut aikaan kolmessa vuodessa? Pari sataa reseptiä joiden kirjoitusvirheiden määrää en viitsi edes arvioida. Harrastuksen. Se on totta. Uskalla nykyisin sanoa harrastavani ruuanlaittoa ja kirjoittamista, sen suhteen ei tarvitse edes valehdella. Entä ne reseptit? Hyvä kysymys...ruisleipä, juureen leivottu. Ainoa resepti josta kukaan on lähettänyt sähköpostia, blogistin harvinaista herkkua jonka voimalla jaksaakin taas puoli vuotta ilman kommentin kommenttia. Ja sitten vaikka mitä...joskus tulee omituinen olo kun reseptiä googlaamalla päädyn takaisin omalle sivulleni. Ilman että muistan edes kirjoittaneeni koko aiheesta. En tiedä pitäisikö asian takia mennä lääkäriin- vai olla hiljaa tyytyväinen googlen suomasta julkisuudesta.

Mutta se siitä. Blogini on kuitenkin ruokablogi- eli ei juttua ilman reseptiä. Ps...kaikki kustantajat. Sellainen Paahtajan nimellä otsikoitu keittokirja olisi aika ihq...samanlainen kuin Hellapoliisillakin, kuitenkin ilman pinkkiä taustaa.

Maksalaatikko on muuten hyvää itse tehtynä. Suosittelen.

On olemassa liharuokia ja Liharuokia. Siihen tulokseen tulin alatoopin teon jälkeen. Oikeastaan hyytelön teko on ollut mielessä jo pitemmän aikaa...en vain ole saanut aikaiseksi tilata sitä päätä. Sian päitä kun ei enää kaupoissa vakiokamanakaan myydä. Asia on muuten hieman harmi, oikeastaan enemmänkin kuin harmi, monissa maissa missä olen reissailut työn puolesta, on lihakaupoissa yleisesti esillä ruhonosia mitkä Suomessa päätyvät roskikseen...sinne samaan päätyy tällä vauhdilla myös oikea ruuan laittamisen taito, kyky käsitellä ja valmistaa ruokaa muustakin kuin fileestä ja jauhelihasta. Meille ruokanatseille jää sentään tehtäväksi pitää yllä katoavaa kansaperinnettä...ja siinä samalla ihastuttaa lähipiiriämme uusvanhoilla ruoilla.

Alatoopin valmistaminen oli muuten todella mielenkiintoista jo anatomisessakin mielessä...ja kyse oli ensimmäisestä ruuasta jossa tuijottelin raaka-ainetta suoraan silmiin alkuvalmisteluiden aikana. Sianäässä kun olivat silmät ripsineen vielä kiinni. Ai mistäkö päitä saa? No kaupasta ntietenkin. Asiaa auttaa hot-line paikalliselle lihamestarille...luulen kuitenkin kaikkien itseään kunnioittavien lihamestareiden pään tilaavan mikäli asiakas sellaista haluaa. Päitähän tulee tasaiseen tahtiin teurastamoista...en edes tiedä, että hyödynnetäänkö niitä millään tavalla, pitäisi joskus sekin asia selvittää. Hinta oli muuten päässä kohdillaan, 1.5 eur/kg- ja painoltaan pää oli reilun viisi kiloa. Vajaalla kahdeksalla eurolla sain sitten kaksi pään puolikasta jotka ei kyllä samasta siasta olleet peräisin. Valmistuksen alussa sattui vielä odottamaton takaisku- pään puolikkaat eivät mahtuneet kymmenen litran kattilaan. Ei auttanut muu kuin turvautua sahaan, talttaan ja vasaraan...helpoiten pään puolikkaat pienenivät hakkaamalla leukanivel irti kallosta. En uskalla edes arvailla, mitä naapurit luulivat minun parvekkeella tekevän...

Alatoopi

• 1 halkaistu sian pää josta aivot on poistettu

• 3 laakerin lehteä
• 1 rkl mustapippuria
• 1/2 pieni lanttu
• 2 porkkanaa
• 1 iso sipuli
• 3 valkosipulin kynttä
• 2 rkl suolaa
• 2 kokonaista anchoa...jätä pois jos sellaisia ei satu kaapista löytymään.

Kirjoittamista odottaisi parikin eeppistä reseptiä...laiskotus painaa kuitenkin päälle, näillä maitohapoilla en kehtaa kirjoittaa kauhean pitkää, seikkaperäistä ja kantaa ottavaa stooria. Menen sitten sieltä mistä aita on matalin...uunilohella.

Mielessäni on jo pitkään ollut hapanimelän uunilohen testaaminen. Paino vieläpä uunilohella, ruuan ei ollut tarkoituskaan ole autenttinen thai-resepti- vaikka se makumaailmaltaan lähellä autenttista olikin. Lisukkeena oli teemaan sopivasti wokattuja vihanneksia, maustettuna sinne päin thaikuksi. Simppeli safkaa lepopäivää viettäneelle ruokanatsille jonka pahimmat patoumat oli tyydytettyä jo aiemmin viikonloppuna.

Voisin kuvitella reseptin toimia myös pannulla nahka rapeaksi paistettuna...pitää kokeilla joskus kun laiskottaa.

Vomiting? Not in my funeral. Anteeksi, ruma kuva- hyvä ruoka.

Hapanimelää uunilohta chilistettynä

• n. 700 g painoinen lohifile
• 3 thai-chiliä
• 3 valkosipulin kynttä
• 1 tl korianterin siemeniä
• 10 mustapippuria
• 2 rkl hunajaa
• 1 tl karkeaa suolaa
• 1/2 sitruunan mehu puristettuna.

En edes uskalla arvailla sitä, että kuinka mones pororesepti tämä on...ehkä kolmaskymmenes? En oikeasti tiedä, pitäisi kait joskus sekin asia laskea. Nyt vedellään kuitenkin viimeisiä syksyllä ostetusta vasasta, montaa palaa ei enää ole ja tämä taitaa ollakin viimeinen parhaista paloista. Lisukkeeksi valikoitui lähinnä sattuman kautta pestoperunat, yksinkertainen resepti joka takulla toimii- jopa lapset suostuivat syömään näitä marsista karanneita viipaleita. Bonuksena olleet paistetut suppilovahverot ja sipuli olikin sitten pelkästään aikuisten herkuksi varattua apetta.

Pitemmittä puheitta asiaan...ai niin, vaikka viisaat muuta väittävätkin- kannattaa vasan ulkofile jättää sisältä rohkean roseeksi. Muuten kun et tiedä syöväsi vasan ulkofilettä (mot).

Bonuksena paistettuja suppilovahveroita ja sipulia.

Porotournedos ja pestoperunat

• 2 poron vasan ulkofilettä
• 1 pkt pekonia
• mustapippuria myllystä
• suolaa
• voita paistamiseen.

• muutama peruna ohuina siivuina
• 3 valkosipulin kynttä murskattuna
• 5 rkl pestoa (tosi-pro tekee senkin itse)
• valkopippuria
• 1.5 dl vettä.

Ymmärsit otsikon oikein. Ruokaan tulee todella 39 valkosipulin kynttä. Miksikö? No koska 38 on liian vähän ja 40 liikaa.

Ohje, tai paremminkin idea ruokaan tuli Avalla pyörivästä ruokaohjelmasta. En muista ohjelman nimeä, ohjelmassa kuitenkin tummahiuksinen, noin nelikymppinen nainen tekee kuitenkin ruokaa milloin minkäkin teeman mukaisesti. Naisen ääni ja elekieli sopisi paremmin pornoleffaan kuin ruokaohjelmaan..."then you rubbed oil until meat softens". Tai mistäs minä tiedän jos kaikki on tarkoituksella tehtyä ruokapornoa...helppo keino, jolla kaikki miespuoliset perversit ruokanatsit saadaan mainostamaan ohjelmaa blogeissaan.

Reseptin idea on kypsentää valkosipulit kuorineen. Valkosipuli pehmenee sisältä ja lopputuloksena on jotain joka ei maistu lainkaan valkosipulille. Hyvää, uskokaa pois. Alkuperäisessä ohjeessa ruokaa käytettiin Vermuttia- omasta kokoelmastani ei sellaista löytynyt ja korvasin sen Rieslingillä. Shalottisipulit vedin myös hatusta, pelkkä valkosipuli ja brousku tuntui vähän tylsältä vaikka siinä timjamia mausteena olikin.

Sinänsä ohje oli mielenkiintoinen, etten ole koskaan syönyt vielä luullisia rintapaloja, jotka eivät olisi kuivuneet kypsennyksen aikana. Isohkojen palojen vaatima pitkä kypsennyaika ja lihan olematon rasvapitoisuus kun asettavat lieviä haasteita. Tällä reseptillä rintapalat pysyivät- jos ei ihan mehukkaina, niin ainakin semi-kuivina. Vielä kun haarukalliseen yhdisti kaikkea vuoasta löytyvää, niin maku oli lähellä täydellisyyttä.



Aika tylsän näköistä apetta vaikka hyvää olikin.

39 kynnen valkosipulibroileri

• 4 luullista broilerin rintapalaa puolitettuna
• 3 kokonaista valkosipulia
• 12 shalottisipulia kuorittuna
• 1/2 ruukkua tuoretta timjamia
• oliiviöljyä
• 2.5 dl valkoviiniä
• 1 rkl ruokosokeria
• suolaa
• mustapippuria myllystä
• 1 dl vettä

• 1 keskikokoinen kesäkurpitsa
• 1 sipuli ohueksi
• 1/3 punaista paprikaa
• 1 sitruunan mehu
• 1 rkl oliiviöljyä
• basilikaa, oreganoa ja suolaa ~ 1 tl.

- Yäk, en syö.
- Syö nyt, ne maistuu ihan hyviltä.
- Onko ne elossa vielä?
- No ei, ne on säilyketölkistä...maista nyt, ne on ihan hyviä.

Ylläolevan kaltainen keskustelu käytiin taannoin, kun Paahtaja päätti ilostuttaa lähimmäisiään klassisella etanapannulla. Kiittämättömät. Näin valtavan vaivan roudaamalla kaukaa etelästä purkillisen etanoita. Sitten jälkikasvu päättää olla syömättä niitä.

En ole koskaan aikaisemmin itse edes maistanut etanoita...kaikissa illanvietoissa missä etanoita olisi ollut alkupalalistalla, olen valinnut jotain muuta. Sopivaa tilannetta vain ei ole tullut eteen. Etanoita myytiin kahden- ja neljän krossin pakkauksissa. Ja pari vinkkiä...jos haluat maistaa- tai vain kokeilla reseptiä niin se pienempikin riittää ihan hyvin. Ei ne etanat oikeasti niin herkkua ole, että niitä pitäisi hamstrata. 24 etanasta olisi riittänyt kahdelle ja aikuiselle ja kahdelle miniteinille ihan hyvin iltapalaksi. Vaikea muotoilla ajatusta selkeään muotoon...ei etanoissa varsinaisesti mitään vikaa ollut. Eivät ne kuitenkaan mitään ihmeellisiä olleet- ihan hyviä kyllä, mutta...ja toinen mutta. Tein etanoiden kuorrutteen valkosipulista, voista, persiljasta ja aurajuustosta. Kyydittäjänä oli patonkia salaattia. Etanat olivat ihan jees leivän päällä...mutta ihan samalta se maistui pelkällä lämpimällä täytteelläkin. 

Niin...on melkein pakko tunnustaa, että taisin törmätä ruokaan jota en välttämättä halua enää syödä tai ainakaan tehdä toiste. Reseptiä kannattaa kuitenkin kokeilla, koskaan ei tiedä miltä ruoka toisen suussa maistuisi.

En taida toivoa etanapannua joululahjaksi.


Aurajuustoetanat

• 150g voita
• 1 pkt aurajuustoa
• 6 valkosipulin kynttä murskattuna
• mustapippuria myllystä
• 1 puntti persiljaa
• purkki etanoita, 48 kpl.

Matkailu avartaa, sanotaan. Työmatkailusta moni voi taas olla toista mieltä, enkä itse tee siihen poikkeusta. Kun matkustan töiden takia, matkani harvemmin suuntautuvat maailman metropoleihin. Pieniin yhden piipun varassa eläviin kyliin sitäkin enemmän, joskus jopa varsinaisiin teollisuuskaupunkeihin. Tällä kertaa tieni kulki Tsekkeihin, Prahan pohjoispuolella sijaitsevaan pieneen kaupunkiin...sellaiseen jossa ajan voisi rakennuskannasta päätellen olevan pysähtynyt jonnekin Prahan kevään aikoihin. Paitsi, että saksalainen Penny Market ja brittiläinen Tesco ovat ottaneet vastuun kylän ravitsemuksen huollosta.

Niin...maailman pikkukaupunkeja kiertäessä on hyvänä puolena se, etteivät muut gringot ole pilaamassa näkökenttää. Ja kaikki tarjolla oleva on takuulla paikallista, niin hyvässä kuin pahassakin. Tsekeissä on kuitenkij yksi herkku- oluen ja makkaroiden jälkeen ylitse muiden. Bramborák- voimakkaasti valkosipulilla maustetut perunapannukakut. Oikeastaan puhuminen maustamisesta on hieman väärin, valkosipuli on yksi ainesosa muiden joukossa- ja niitä ei ole montaa. Nyrkkisääntönä voidaan pitää 1-2 kynttä per peruna. Mikäli perunoiden määrä ylittää kymmenen, niin valkosipulin määrä voidaan pudottaa 1.5 per peruna. Valkosipulia pitää oikeasti olla paljon, jos säästät valkosipulissa niin pilaat bramborákisi.

Vasemmalla Hotelli Prahan (joka ei sijaitse Prahassa) versio. Oikealla ruisleivän ja paistetun siian kaverina itse tekemäni.

Bramborákit

• 5 keskikoista perunaa
• 1 kananmuna
• 1/2 dl maitoa
• 2 rkl sulatettua pekonin rasvaa tai rypsiöljyä
• 1/2 rkl kuivattua meiramia
• 1 tl mustapippuria
• 1 dl vehnäjauhoa
• suolaa
• voita paistamiseen.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja monta valmistusreseptiä. Lähes kaikkien tuntema stroganoff on yksi ruuista jotka ovat kokeneet suomettumisen seurauksena muodonmuutoksen alkuperäisestä esikuvastaan. Stroganovin alkuperä on nimensä mukaisesti Venäjällä jonne se (kait) vieläkin löyhästi liitetään. Stroganovit olivat mahtava suku jonka kukoistuskausi ylti 1500-luvulta 1700-luvun alkuun. Historian mukaan suvun armeija oli paremmin varusteltu kuin tsaarin...Pietari Suuri sitten kyllästyi kauppiassuvun kukkoiluun ja lopetti touhun. Maan perinteistä poiketen, Pietari säästi suvun päämiesten pään- keksipä jopa lohdutukseksi aateloida suvun. Nykyisin suku tunnetaan kuitenkin parhaiten histrian hämäriin unohtuneen nimettömän keittiömestarin mukaan.

Alkuperäinen Stroganov ei nykyisestä poiketen sisältänyt tomaattia ja vielä vähemmän paprikaa. Miksikö? Ensimmäiset versiot Stroganovista ovat 1700-luvun alusta...tomaatteja alettiin kuitenkin käyttää ravinnoksi ensimmäisen kerran vasta 1700-luvulla Espanjassa- sieltä se hiljalleen levisi kauppiaitten mukana Italiaan jonne juurtui vuosisadan lopussa. Alkuperäinen Stroganov onkin ollut sienillä, tarkemmin sanottuna tateilla, sipulilla ja valkosipulilla maustettu lihapata johon on käytetty reilusti smetanaa tai kermaa. Suolakurkutkin tulivat kuvaan vasta pula-aikoina, jolloin sillä ilmeisesti jatkettiin vähäistä lihaa. Jossain välissä Venäjän läntisessä naapurissa keksittiin myös korvata liha makkaralla, samoin kuin Ranskassa sekaan kaadettiin myös valkoviiniä.

Itse tein tutkimuksen aiheesta oman kirjahyllyni opuksiin turvautuen. Ruokaraamattuni, Suuri keittokirja vuodelta 1939 mainitsee Stroganovin vasikassa aineksiksi ainoastaan lihan, suolan, sakean kerman, sitruunan, kirvelin ja marunan. Viimeisin raaka-aine on vieläpä sellainen joka aiheutti päänvaivaa...ilmeisesti sillä on tarkoitettu rakuunaa joka kuuluu marunoiden sukuun. Vuodelta 1955 oleva ruotsalainen käännös Herkkuruokia juhlaan ja arkeen puolestaan menee jo nykyisen kaltaisilla aineksilla...paitsi että suurinosa kirjan resepteistä on ranskalaista alkuperää. Vuodelta 1968 puolestaan oleva Ruokalajien käsikirja puolestaan jakaa Stroganoffin kahteen versioon- arkiseen pikaruokaan johon käytetään tomaattisosetta, sekä aikaa vievempään joka pohjautuu sinappiin ja kermaan. Netistä löytyvä Datsha.com versio on puolestaan puhtaasti sinappiin ja sieniin nojaava.

Oma versioni onkin Suuren keittokirjan ja Datsha.comiin pohjautuva. Poikkeuksena kuitenkin se, että reseptiin on lisätty vielä tuore tilli...syystä, että omasta mielestäni venäläisissä suolakurkuissa pitää olla havaittava tillin maku- ja kaupasta ostamissani ei sitä ollut.


Hapankaalta, puikulaperunaa ja Stroganovin sydäntä.

Stroganovin sydänpata porosta

• 3 poron vasan sydäntä

• 2 sipulia silputtuna
• 2 dl kuivattuja herkkutatteja, liuotettuna ja puristettuna
• 4 valkosipulin kynttä murskattuna
• mustapippuria
• 1 tl kuivattua rakuunaa
• 2 rkl tuoretta tillia
• suolaa
• 1 rkl valkoviinietikkaa
• vettä
• kaksi isoa suolakurkkua kuutioituna
• 2 dl smetanaa
• 1 dl kuohukermaa
• 2 rkl väkevää sinappia.

Kuten blogini tarkkaavaiset lukijat (ja ruokailuja vierastamaan alkanut jälkikasvu) ovat huomanneet, olen kovasti innostunut risotosta. Sienet ja riisi, miten yksinkertaisista raaka-aineista voi saada aikaan niin herkullista ruokaa? Uskomatonta! Vielä jos täältä Peräpohjolan perukoilta saisi kunnollista risottoriisiä niin voisin melkein vajota polvilleni hellani eteen. No aina ei voi voittaa, onneksi suuremmista maalikylissä löytyy vielä ruokakauppoja joiden antimia sitten työmatkoilla hamstraan...käyhän se niinkin, gourmandin osa ei yleensä ole helppo, ei varsinkaan puntarilla käydessä.

Ruuan toinen aines, maksa on oma suosikkini sisäelinten hämmentävässä joukossa. Innostuin ostamaan syksyllä muutaman vasan maksan, kerta halvalla sain. Poron maksa ei sinänsä maultaan poikkea sanottavasti naudan maksasta, maultaan se on jopa hieman miedompi. Maksa on kuitenkin täysin aliarvostettua ruokaa, sinänsä harmi. Lähivuosien aikana voi olla vaarana sen katoaminen kaupoista kokonaan.

Aika simppeliä perusmättöä.

Paistettua poron maksaa, mustatorvisienirisottoa ja paistettua valkosipulia

• 1 poron vasan maksa
• muutama valkosipulin kynsi halkaistuna
• mustapippuria
• oliiviöljyä

• 1 iso shalottisipuli silppuna
• 2 valkosipulin kynttä murskattuna
• mustapippuria
• 1.5 dl kuivattuja mustatorvisieniä
• 5 kuivattua tomaattia silppuna
• nokare voita
• 2 dl hyvää (oikeaa) risottoriisiä
• 1 dl oikeaa kermaa
• n. 5 dl vettä

Vapise Tero! Anteeksi Taffel. Perunalastut eli sipsit ovat salaisista paheistani ehkä se julkisin. Vaikka olen ruokanatsi, ituhippi ja melkoinen snobi kaikessa kulinarismiin liittyvässä...pidän mätöstä. Siis kunnon mätöstä, sellaisesta jota ostetaan niin paljon kuin syliin sopii, koko lasti sitten vedetään napaan vaikka parin leffan tai hyvän kirjan seurassa.  Miten sitten mättö sopii slow foodin ja fine diningin kanssa? Ihan hyvin, zombien lahtaus, pari pussia taffelia ja kilo irtokarkkia on loistavaa irtautumista arjesta ja aikuisena olon huolista...samoin kuin on harras ruuanlaittokin. Sitä paitsi, ihmiset jotka eivät osaa ottaa rennosti ovat enemmän kuin epäilyttäviä, pienisieluisia pelkureita jopa.

Mutta ne sipsit...kaiken takana oli jälleen kerran laiskuus, mikäs muukaan. Yhtenä iltana halutti jotain hyvää, kaapissa ei ollut mitään, ei edes makkaraa jota syödä paljaaltaan ja täyttää sillä tavalla miehiset tarpeet. Lähin Sale olisi ollut kahden sadan metrin päässä...järkyttävä matka! Ulkona pakkasta, tuulta sekä kaikki pohjoisnavalta karkuun lähteneet jääkarhut vielä kyttäämässä spurgunlihaa iltapalaksi. Sanomattakin selvää että moinen ponnistus olisi ollut kropalleni liikaa...piti jälleen soveltaa.

Oikeasti olen aina luullut ettei sipsejä voi tehdä kuin frittaamalla. Olin väärässä, onneksi Pastanjauhajat auttoivat asiassa. Noudatin ohjetta melko orjallisesti, hirveästihän siinä ei soveltamisen mahdollisuuksia edes ole. Entäpä tulos...loistava! Ainakin vaivaan ja aikaan nähden. Sipsit olivat oikeasti sipsejä ja maistuivat hyville. Kauhean isoa annostahan ei kerralla tule...se ei kyllä oman vyötäröni leveyden nähden haittaa mitään.

Hphei, sipsei...

Perunalastut uunissa

• 2 isohkoa perunaa pestyinä siivutettuina vapaavalintaisella tavalla...tosi-proot suoriutuu toimesta pelkästään kokkiveitsellä, me muut joudumme tyytymään juustohöylään tai johonkin sähköllä käyvään vekottimeen.
• oliiviöljyä
• suolaa
• mausteita oman maun mukaan, Itse käytin jauhettua anchoa, basilikaa ja mustapippuria.

Jälleen kerran tuli todistettua että hyvä ruoka on eksponentiaalisesti verrannollinen ruuassa käytettyjen raaka-aineiden laatuun. Anteeksi rakkaat lukijat...käännän moodin insinööristä ihmiseksi. Niin...tehdäkseen hyvää ruokaa ei siihen tarvita kuin laadukkaat raaka-aineet, loppu on pelkkää hifistelyä ja kokemuksen tuomaa varmuutta. Näin ainakin periaatteessa. 

Kärtsääjän keittiössä viikonloppuna vieraillessa sain käsiini läjän poron luita, palvattuja kylkiluita vieläpä. Mitäkö niistä voi muka tehdä? No keiton tietysti, hyvän sellaisen! Palviluista keitetty keitto on Peräpohjolalaisille jotain samaa mitä paella Valencialaisille...reseptejä on yhtä monta kuin tekijäänsäkin, maltti on valttia ja aika on suorastaan kultaa arvokkaampaa näitä herkkuja valmistettaessa. Keittoa valmistettaessa kaikki lähtee liemestä, se on keiton sielu- ilman palviluista keitettyä lientä et voi tehdä hyvää palvikeittoa. Lihaliemikuutio? Jep...linkki kertoo jo vastauksen kysymykseen.

Huono ruoka, hyvä kuva, huono mieli...hyvä ruoka, huono kuva, hyvä mieli.

Palviporokeitto

• n. 1/2 poron vasan kylkiluista, enimmät lihat jo aiemmin talteen otettuina
• n. 2 l vettä
• 1 sipuli lohkoina
• 2 valkosipulin kynttä
• muutama mustapippuri

• 5 keskikokoista perunaa
• 2 isohkoa porkkana
• n. 1 dl palsternakkaa
• n. 1 dl juuriselleriä

Risotto, oikea sellainen- on kaikessa yksinkertaisuudessaan mahtavaa ruokaa. Jokin ruuan yksinkertaisuudessa vetoaa omaan yksin kertaiseen sieluuni. Yksinkertaiset yhdessä- minä ja risotto. Älkää naurako, ruoka on vakava asia. Jokainen ihminen jolle on suotu kyky nauttia ruuasta kuin kulttuurista, ymmärtää kuinka onnekas hän oikeasti on. Ruokailu on silloin kuin oopperaa, black metallia tai kansanmusiikkia...mikä niistä onkaan lähinnä kulinaristin sydäntä. Valkosipulin aaria, basilikan komppi...Picasson siveltimen heilautus. Kauniita asioita joita ei voi ymmärtää kuin ihminen joka on myynyt palan sielustaan Demeterille, Annapurnalle tai jopa Tonacatecutlille.

Pikkasen liian jäykkää risotoksi.

Sitruunarisotto

• 2 dl risottoriisiä
• 1 punasipuli silputtuna
• 2 valkosipulin kynsi murskattuna
• ripaus valkopippuria
• 1 (luomu)sitruunan raastettu kuori
• 2 dl valkoviiniä
• 5 dl kala- tai kasvislientä
• 1 dl kermaa
• nokare voita

Turkki on hauska maa...miehet ovat rumia, vielä rumempia kuin Suomalaiset vatsan roikuttajat. Kielikin on jotain samaa mitä Suomalaiset mongertavat kännipäissään; "Çalıştırmak, yoksa eşek lanet mi? O bir ambulans ve sevk cerrahi kliniklerinde üstüne işemek yanında salatalıktan olan bir etli börek."...Keskustelussa kaksi paikallista herrasmiestä sanailevat aterioinnin ohessa paikallisesta politiikasta. Googlen kääntäjä on muuten älyttömän hauska leikkikalu vähämielisen huumorintajun omaavalle henkilölle...lähes yhtä hauska kuin rivouksien opettaminen ulkomaalaiselle kohteliaisuuksina.

Mutta se börek...börek on Turkkia ja tarkoittaa täytettyä piirakkaa. Viimeisimmässä Kauppalehden Optiossa oli ohje pinaatti- ja rucolalla täytetylle börekille...jutusta sai sen kuvan, että ainoat oikeat täytteet ovat edellä mainitut, asiaa epäilen itse vahvasti. Arvaisin että börekin väliin on ollut tapana laittaa kaikkea mitä on jossain kasvanut, tai minkä joku on saanut otettua hengiltä. Sama on ollut tapana kaikkien muidenkin maiden piirakoissa, miksi ei myös Turkkilaisissa?

Tsiigatkaa tätä borjeä! Eiku börekiä. Huomatkaa muuten ylhäällä näkyvä punaviinilasi- sekä
oikealla näkyvä Ranualainen poro-carpazzio.

Pinaattibörek

• 1 pkt (10 isoa- tai 20 pientä levyä) filotaikinaa
• 100 g pinaattia
• 100 g rucolaa
• 2 rkl oliiviöljyä
• mustapippuria
• 3 valkosipulin kynttä
• 200 g fetaa (oikeaa sellaista, ei mitään laittia)
• 2.5 dl maitoa
• 2 kananmunaa
• 6 rkl sulatettua voita