Sain rakentavaa palautetta kolmannelta persoonaltani (siltä joka haaveilee avustustyöntekijän hommista afrikassa ja lukee filosofiaa ja joka lisäksi on välillä vähän rasittava tyyppi)- tämä Mr. Hydeni oli kovasti huolissaan blogini sisällöstö. Mr. Hyde kun on sitä mieltä että sivu alkaa näyttään joltain Ruokablogilta! Reseptejä reseptien perään, missä ovat omituiset ja epäonnistuneet mielleyhtymien rakenteluyritykset...puhumattakaan muista huonolla maulta tehdyistä teennäisen epäaidoista kolumnin yritelmistä! En tiedä, ehkä Mr. Hyde on oikeassa. Kirjoitin joskus kesällä muistaakseni tylsyydestä, tai siitä että mikäli oikeita murheita ei ole niin niitä sitten keksitään- taisin vielä niitä toivoakin...kuten vanha viisaus Twilight Zonessa jo 80-luvulla opetti; Ole varovainen toivomustesi suhteen, ne voivat jonain päivänä toteutua.

Kun vanhaan hyvään ja murheelliseen aikaan vainolainen luurasi metsikössä, katovuodet olivat enemmän sääntö kuin poikkeus ja kaiken lisäksi Ukkokin oli kääntänyt selkänsä ugrien onnelle- ei tyhjän naurajille ja vielä vähemmän tikusta murhetta vääntäville liiemmin herunut sympatiaa. Aikana jolloin nälkä ei käynyt kylässä vaan pikemminkin kuului talon asujaimistoon- saattaisi nykyajan murheet tuntua savutöllin asukkaista melko oudoilta. Aikuiset miehet ruikuttavat vuoron perään milloin mistäkin vaikka nukkuvat lämpimässä torpassa ja särpivät tuoretta lihaa minkä makaamiseltaan ehtivät. Röyh, vaihdanpa kanavaa ja käännän kylkeä.

Paljon on taas Kemijoessa vettä virrannut siitä kun viimeksi oikeasti jotain yritin kirjoittaa. En laske reseptejä ja pelkästä ruuasta kirjoittamista oikeaksi kirjoittamiseksi- kirjoittamistahan se sekin on mutta kun...ei se ole Kirjoittamista. Nämä viimeaikaiset julkisuuteen saatetut insertit ovat olleet luonteeltaan dokumentointia, tapahtuneen asian kirjaamista. Joskus aikana kesäloman jälkeen ja ennen softshell takkiin siirtymistä kuulin radiosta jutun Saksan ja USA:n työelämän paineista...molemmissa maissa on 30-40 vuotiaiden korkeasti koulutetuilla reseptilääkkeiden käyttö suorastaan räjähtänyt käsiin. Työelämän näennäisistä paineista johtuen valkokaulustyöläiset ottavat päivällä stimulantteja töissä pystyäkseen painamaan pitkää päivää, illalla samat sällit tasaavat päivän stressin rauhoittavilla ja lopettavat päivänsä unilääkkeen avulla...helppoa kuin heinänteko. Hyvästi oikea elämä- nyt lääketeollisuuden ihmeet jyräävät univajeen, puuttuvat harrastukset, ihmissuhteet- yms. reaalimaailman ongelmia aiheuttavat tekijät yli että heilahtaa. Joo-o, tämä kuulemma johtuu ainoastaan työelämän kovenevista paineista...töissä ei menesty ilman täydellistä omistautumista työnantajalle. Joskus täällä susirajan takana asuminen tuntuu kiroukselta- tuollaisia juttuja kuunnellessa kirous muuttuu melkein lottovoitoksi...meillä sentään työlle omistautumisena pidetään sitä jos viitsii puhua työasioista asiakkaan kanssa maitokaupassa.

Kun aloin kirjoittamaan tätä-mitä-lie ja jonka otsikkokin on pöllitty bändiltä jolta en tiedä kuin yhden kappaleen...oli tarkoitukseni jälleen kerran yrittää olla nokkela suomalaisen elintarviketeollisuuden kustannuksella. Aikomukselle kävi ohraisesti, satuin aalloilla ratsastaessa pysähtymään Hanssin sivuille. Iloni oli suuri kun löysin blogista jutun josta osan luin jo jokunen viikko siiten Kauppalehdestä. Alkuperäinen kauppalehdessä ollut stoori oli parempi- tai ainakin se kokonaisuutena upposi omiin mielipiteisiini...tämä blogista löytyvän asia alkaa jostain puolivälistä- siitä kohtaa missä broilerista pestään marinadia tiskiharjalla pois...jutussa on kaikki mikä on oleellista näitä he#¤&/&% säilöntäaineilla ja aromivahventeilla kyllästettyjä lihoja koskien, olin melkein sanaton.

Btw, Espoon kaupunki on lopettanut natriumglutamaatin käytön kouluruuassa syyslukukauden 2009 alusta. Hienoa!!!