Kierrätys on nykyisin muotia ja reusetus on töissä jopa suotavaakin. Aina ei ole kuitenkaan ollut näin. Ei ole kauhean kauaa siitä kun kierrätys oli itsestään selvyys! Mitään mitä vielä voitiin käyttää- ei takuulla heitetty pois. Ajat ovat muuttuneet ja kansan syvät rivit eivät enää elä puutteessa- ruokaa viskotaan roskiin minkä keretään...luin vasta jostakin mitä en tietenkään enää muista, jutun ruuan poisheittämisestä. Jutun punainen lanka oli se, että suomessa 30% ostetusta ruaasta heitetään pois ilman että sitä syödään. Iso-britanniassa vastaava luku on 50%!

Jos noita lukuja ajattelee edes sen kuuluisan kolme sekuntia, ei oikein voi kuin ihmetellä. Enhän minä tietysti koskaan heitä mitään hyvää pois (heitän vasta kun sen haistaa koko jääkaapista)...pakkoko oli tehdä ruokaa liikaa- vai eikö tullu mieleen että sen olisi voinut pakastaa. Niinpä. Kun puhutaan kuuluisasta ruuan hiilijalanjäljestä, on suomalaisen syömän ruuan ylivoimaisesti suurin ympäristörasitus (jos ei lasketa kotimaisia talvella myytäviä tomaatteja) ruuan kuljetuksesta koituvat päästöt. Kaikenhuippuna vieläpä se ruuan kuljetus kaupasta autolla kotiin. Jos nuo aikaisemmin mainitut prosentit muuttaisi kauppakasseiksi, tarkoittaisi se sitä, että ainakin joka neljäs kauppakassi menee roskiin- miksi sitä ei voisi jättää suoraan ostamatta? Tai olla tekemättä joka neljättä kauppareissua? En tiedä, minä en ainakaan- kaikki elämän yksinkertaiset asiat ovat itselleni muutenkin olleet aina vaikeita.

Mutta jotta jutusta ei tulisi liian pitkä ja pääsisin syömään- niin oli mulla asiaakin ilman maailman pelastamista...tai sitten juttu maailman pelastamisesta tekemällä ruokaa, ihan miten vain. Ostin kolmisen vuotta sitten näköispainoksen kirjasta 123 Sotavuosien ruokaohjetta. Jutun juoni ei ole yksittäisessä reseptissä vaan kirjan teemassa. Kirjan resepteistä puolet pohjautuu aiemmin tehdyn ruuan hyödyntämiseen. Miksi tehdä uutta jos entistäkin vielä on...kirjan loistavana ideana on mielestäni se, että miten tehdä monipuolista ja vaihtelevaa ruokaa niukoista raaka-aineista. Ainakin omalla kohdallani saman- tai edes samantapaisen ruuan syönti alkaa maistuun puulta jo toiselta syönniltä. Sotavuosista on tekniikka onneksi kehittynyt sillä, että jokaisesta kodista löytyy pakastin. Pakastin on hieno vekotin myös kypsän ruuan käyttöajan jatkamiseen- sitä myös juttuni koskee.

Tein viime lauantaina tutkimusretken kaappipakastimen syövereihin ja löysinkin pari helmeä. Kanaviillokkia ja broilerin kermassa kypsennetyjä rintapaloja, hienoa! Ajattelin ensin vain lämmittää ne mutta miksi tehdä asioita helposti jos ne voi tehdä vaikeastikin- kun samalla voi tehdä (vahiingossa) jotain makuhermoja hivelevääkin....homma menee näin:

Kierrätetty broilerimureke:

- 5dl kanaviillokkia

- 300g kypsää ja vähärasvaista broilerin lihaa

- 4 kuivunutta paahtoleivän palaa

- puolikuiva juuston kannikka, sellanen mitä on jo vaikeaa höylätä

- 2 rkl aurikokuivattujen tomaattien tähteeksi jäänyttä öljyä

- 3 kananmunaa

- 2 rkl nahistunutta tilliä

Leipä ja juusto raastetaan hienoksi. Molemmmat broilerivariaatiot jyrätään yleiskoneella tasaiseksi tahnaksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään hyvin. Anna maustua jääkaapissa reilun tunnin ajan.

Kaada murekeseos uunivuokaan. Kypsennä 175C n. 40 minuuttia. Tarjoile vaikkapa perunamuusin kera. Kostukkeeksi sopii hyvin jokin kermapohjainen vaalea kastike.

Tämä ruoka on ihan oikeasti pirun hyvää! Kannnattaa testata...ja maailma pelastuu!