"Nihil inimicius quam sibi ipse."

Kesän ehdoton kohokohta on omasta mielestäni Ne ensimmäiset uudet perunat. Oikeaoppisesti niistä pitää tietysti maksaa vähintään viisinkertainen hinta siihen mitä niiden hinta pari viikkoa ensimmäisestä ostoajankohdasta. HC, ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen, maksakoon mitä maksaa, ja artisti maksaa kuitenkin.

Uusien perunoiden tarjoiluvaihtoehdot eivät mielikuvitukselle aiheuta liikaa paineita. Suomalaiseen peruskallioon kun on hakattu uuden perunan-, uuden sipulin-, uuden tillin ja voin pyhä neliliitto. Muuta se ei kaipaa- no kalaa jossain muodossa, silliä-, tai graavattua lohta. Kala ei kuitenkan ole se pihvi vaan peruna on esityksen stara.

Paikalliseen perinteeseen kuuluu täällä Vanhatalon perunoiden osto torilta. Hinta on laadun tae, niin myös näissä kuuluisissa käsinkuokituissa perunoissa. Omalla kohdallani olen ollut huono jatkamaan tätä perinnettä, en tahdo muistaa normaalisti koko torin olemassaoloa, vielä vähemmän sen mahdollisuuksia oman ruokafanatismini soveltamisen kohteena. Ostan sitten Pirkan pottuja ja valitan kun ne ei maistu miltään.

Tänään Cittarissa halpaa espanjalaista paprikaa etsiessä huomasin epämääräisen pieniä, vieläpä multaisia perunoita. Uusia perunoitahan ne, eikä edes espanjalaisia vaan melkein kotimaisia eli Ruåttalaisia. En ole koskaan aiemmin ajatellut sortuvani moiseen perversioon- Ruotsalaisia perunoita! Härrekuud sentään! Eihän Ruottista tule muuta hyvää kuin näkkäri, tillisipsit ja Abba. Uusia perunoita Ruottista- heko heko, hyvä vitsi.

Mutta kuinkas kävikään...ostin sitten puolisen kiloa kun en parempaakaan safkaussuunnitelmaa keksinyt ja nälkä oli kova. Sen verran shokissa olin oman etiikkani heikkouden ylmentymästä etten muistanut ostaa tilliä. Onneksi anopin kuivattamaa tilliä löytyi kaapista kuten myös ihka oikeeta voita suoraan Valiolta. Kalaa ei tähän hätään löytynyt mutta hätä ei lue lakia- nälkä varsinkaan, korvikkeena sai luvan toimia Habanero Kabanossi eli makkara parhaimmasta päästä mutta ei kuitenkaan tulisemmasta sellaisesta.

Jokainen osaa keittää perunat, uusien perunoiden keitto ei rakettitiedettä ole sekään- usein olen kuitenkin kuullut sen tekemisestä väärin. Ne kun pitäisi muistaa laittaa kattilaan vasta veden kiehuessa, ei aikaisemmin. Muuten on vaarana perunoiden hajoaminen. Kun siis vesi kiehui niin lisäsin sekaan nämä länsinaapurin mukulat samalla hejssania huudellen.

Ja sitten se kuuluisa kysymys...Miltä nyt tuntuu? No ihan hyvältä, ulkona paistaa aurinko ja valkkariakin olisi jos vain maistuisi. Jos noista perunoista kysyisi niin saisi melkein saman vastauksen...ihan hyvältä ne maistui. Ei niitä nyt itse kuokituiksi luule mutta ihan samaa tasoa kuin normipirkatkin. Maistui siis uusilta perunoilta- tuoreella tillillä olisi ollut ihmeitä tekevä vaikutus. Perunoiden seurana ollut  Habanero kabanossi on mukavan mausteinen makkara suomalaiseksi...nimestään huolimatta tai juuri siksi, se ei mikään ihmeellisen tulinen ole. Onpahan kuitenkin vaihtelua tavallisen vihanneksen vaihtoehdoksi.

Ai niin...aloitin juttuni lainaamalla Ciceroa, jos vielä muistat niin lause oli vielä latinaksi. Mitäkö se mahtoi tarkoittaa- ja mikä asiasyhteys sillä mahtaa olla uusien perunoiden sielunelämän kanssa? Paljasta suuren salaisuuden- ei mitäään. Lause ei liity millään tavalla ruokaan, suoraan ainakaan. Sivullisesti ehkä- tai jopa kyllä. Luin tänään aikanai ratoksi Imagesta Stillerin kolumnia. Kolumni vilisi latinankielisiä sitaatteja jotka olivat toinen toistaan syvällisempi. Vasta jutun lopussa paljastui sitaattien olevan suoria lainauksia Hauskaa ja hyödyllistä latinaa- teoksesta. Jaa, ja mikähän vitsi tässä sitten oli...no ei mikään rakas lukija. Jutussa on sama juoni kuin kohta neloselta alkavassa elokuvassa- U96. Mutta se alkuperäinen asia...Ciceron lainaus kuuluupi, että:

"Ihminen on oman itsensä pahin vihollinen."