Tulipa sellanen juttu mieleen...oli yksi lapsuuden aikaisen kaverini peruslause jolla saattoi alkaa melkein minkälainen vitsikirjan vitsi tahansa. Tarkoitukseni ei nyt ole alkaa muistelemaan Kemiläisen ala-asteen liikuntatuntia joka hyötykäytettiin kaverini kanssa vitsien kertomiseen maalitolpalla. Ei, ajattelin muistella tai paremminkin pohtia jotain ihan muuta. Ajattelin muistella yötä, korjaan Yötä.

Olin 8- tai 9 vuotias kun sain isältäni Yö-yhtyeen Varieteen. En oikein ymmärtänyt koko kasettia silloin- kasettia kyllä yritin kuunnella, en saanut siitä kuitenkaan mitään irti koska en ymmärtänyt mitä sanoituksilla yritettiin sanoa, sanat olivat tutut mutta tarkoitus jäi epäselväksi. 8-vuotiaan elämänkokemuksella ei levyn sanoituksiin oikein päässyt kiinni. Pidän edelleenkin Varieteeta Yön parhaimpana levynä ja levyn sanoitukset ovat kestäneet aikaa paremmin kuin hyvin. Harva nykyisen Idols-aikauden brändätty bändi yltää samaan yhdelläkään tuotoksellaan. Uskaltaisin pitää sitä jopa Suomi-Rockin parhaana debyyttialbumina mitä on tähän mennessä tehty. Mutta-eipäs kuitenkaan mennä aioiden edelle.

Olin ammattikoulussa, muistaakseni yleisjaksolla (eikun toisella vuodella, Vikipedia muisti paremmin), eli olin 17 vuotias. Kuuluin Fazerin musiikkikerhoon. Jokin kuukausi kuukauden levynä oli sitten Yön Täältä tulee Yö- live levy. Muistan tapauksen kuin eilisen päivän. Tulin koulusta kotiin joskus viiden jälkeen, olin totaalisen väsynyt koska olin herännyt aamulla puoli kuudelta. Pistin Fazerilta tulleen uuden levyn soimaan ja laitoin itseni vaaka-asentoon. Nyt pitää muistaa ettei minulla tuolloin ollut minkäänlaista sidettä hön. Yö ei silloin ollut nykyisen kaltainen mega-bändi. Ainoa mitä tiesin yöstä oli aiemmin kuulemani Angelie. Suomi-rokkia kyllä kuuntelin, Eppu Normaalia. Normiteininä en arvostanut (enkä kyllä edes muistanut) mitään kakarana saamaani kasettia. Asiaan...kun levy lähti soimaan niin ajattelin toisen biisin jälkeen palauttavani koko levyn. En pitänyt koko siitä. Sattuipa vain niin että nukahdin, unen läpi kuulin etäisesti Yhden illan varieteen jollain tapaa surulliset sanat. Tai enhän minä sanoja tarkkaan kuullut, kuulin ohuen unen läpi kappaleesta huokuvan melankolisen mutta eteenpäin menevän tunnelman. Kun heräsin tuosta unesta niin mieleeni tuli ensimmäisenä tuo kappale. Kuvittelin nähneeni unta mutta kun löysin kappaleen niin riemulla ei ollut rajaa. Levyn kappaleet olivat täyttä rautaa. Olin varmaan kokenut saman mitä monet ennen minua, alku- ja keskiyön biisien sanat iskivät jonnekin mielen syövereihin minne Epuilla ei ollut ollut mitään asiaa.

1242247112_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Minusta tuli melkeinpä Yön fani. Ostin Yön levyjä hiljakseen kun niitä vastaan tuli. Yksi merkittävä virstanpylväs tällä matkalla oli TänäYönä, vuonna 1992 tehdyn cover-albumin ostaminen. Albumi teki suuren vaikutuksen (lyhyesti sanottuna). Kuten teki myös 1994 julkaistu Hyviä vuosia (tai oikeastaan osa levystä). Näillä levyillä ei ajallisesti ollut minulle montaakaan kuukaukautta eroa. Tuolla Hyviä vuosia albumilla on Pelle Miljoonan alunperin tekemä Koska sydän sanoo niin. Pelle Miljoonan ap. versio on hyvä, ei siinä mitään. Yön tulkinta kappaleesta on kuitenkin järisyttävä! Tämä coverointi on samaa luokkaa kuin Metallican Whiskey in the jar. Näissä molemmissa kappaleissa oppipoika loihtii mestarin tekemästä aihiosta jotain sellaista mitä mestari ei itsekään tiennyt aihiossa olevan. Yö taikoi biisistä esiin siinä oleva kipinän- jos asenne on Rock, niin tämä biisi on sitä. Paradoksaalista kyllä, mutta tätä levyä kuunnessa sain ensimmäiset mielleyhtymäni iskelmästä jolta Yö oli alkanut jollain kappaleilla kuulostamaan. Tätä en maininnut kenellekään kymmeneen vuoteen, toisekseen olin iässä jossa kaikki on mustavalkoista- tähän maailmankuvaan ei olisi mahtunut ajatus iskelmää soittavasta Rock-yhtyeestä jota kuitenkin halusin pitää Suomen parhaimpana.

Niin vain kuitenkin kävi että Yön pari seuraavaa levyä meni muun kohinan sekaan. Molemmat niistä kuuntelin- Satelliittista yritin pitää mutta ei se vain iskenyt. Pirstaleet ja 13.Yö olivat jo mielestäni täyttää skeidaa, eikä tuo mielipide ole vuosisen mittaan mihinkään muuttunut. Onneksi elämänkokemusta oli jo sen verran etten sentään koko Yötä hylännyt. Jos asiaa keskusteluissa sivuttiin, ilmoitin mielipiteenäni pitäväni vanhemmasta Yöstä.

Kun Yö julkaisi Rakkaus on lumivalkoinen- en reagoinut ensin koko levyyn. En osannut kuvitella Hakulisen löytäneen jälleen sanoitustensa polkua jonka lopputulokset menevät suoraan selkärankaan. Albumin nimikkokappale on- niinkuin varmasti jokainen tunnustaa, yksi hienoimmista- ja surullisimmista kappaleista mitä suomessa on julkaistu. Rakkaus on lumivalkoinen-, Muistoja ja levyn viimeisen kappaleen- Sininen planeetta sanoituksissa on jotain sellaista mistä olin Yössä aina pitänyt. No joo- levy on kuitenkin täyttä iskelmää, ei sillä mitään tekemistä enää rockin kanssa ole.

Positiivista oli tämän albumin myötä huomata sellainen asia että pystyin pitämään bändistä vaikka en sen koko tuotannosta pitänytkään. Yksittäiset albumit olivat oman aikakautensa tuotoksia ja heijastivat sen tehneiden ihmisten kulloistakin elämänvaihetta. Yö oli yhtyeenä saavuttanut kunnioitettavan keski-iän. Pelle Miljoonan sanoilla ilmaistuna; "Ja rintamerkkisi ovat jo ruostuneet - äänilevysi puhkikuluneet hakaneulat ja ketjut katkenneet". Harva keski-ikäinen jaksaa enää uhota muuta kuin kännissä- pääosan huomiosta vie kuitenkin palkkapussin ja osakerahastojen seuraamiseen. Tätä käsitystä on vielä omassa mielessäni vahvistanut Kuolematon- ja Valtakunta. Ihan hienoa levyjä- eivät vain ole omaan makuuni. Levyillä ei ole oikein enää särmää, kaikki kappaleet on hiottu tasapaksuiksi ja kaikkia miellyttäviksi.

Yö-yhtye:lle on varttumisen seurauksena tehty toimenpide jossa y ja e muuttuivat i- ja ö:ksi. Yö-yhtiöksi. Sellaista kait maailma nykyään on.