Kävin pari kuukautta sitten työreissulla vatameren toisella puolen Brasiliassa. Vietin kolmisen viikkoa paikallisen mittakaavan mukaan pienehköllä teollisuuspaikkakunnalla. Kävin useita kertoja paikallisessa "Cittarissa" ostamassa gringolle tuikitärkeitä tarvikkeita eli olutta ja pullotettua vettä. Näillä kauppareissuilla en voinut olla ihastelematta kaupan lihatiskiä joka metreissä mitattuna oli pitempi kuin Stockkan ruokapuolen kaikki palvelutiskit yhteensä ja viis metriä päälle- eli se oli pitkä. Jutun juju ei ollut siinä että tiski olisi täytetty valmissalaateilla ja krokotiilin kokoisilla viljellyn kalan fileillä- päinvastoin. Naudan lihaa oli tarjolla noin kahdestakymmenstä ruhon eri osasta. Sian lihalla sama juttu. Lammasta ei ollut kuin muutamaa erityyppistä, johtunee siitä ettei lampaita paljoakaan pidetä.

Mutta mitäkö ajoin tällä takaa...kuinka monessa suomalaisessa kaupassa on enää nykyisin tarjolla fileiden ja peruspaistin lisäksi muuta lihaa? Siis oikeaa lihaa, ei mitään suojakaasuun raiskattua suikalemarinadia. Kuinka moni suomalainen tietää muuta vaihtoehtoa? Karjalanpaistin teko tarkoittaa "Karjalanpaistiliha" paikkauksen avaamista- mitä pitäisi ajatella lopputuotoksesta? Missä kohtuu kaupan biologiassa unohdettiin lihan alkuperä? "Pippuripihviliha"- joo-o.

Reissussa ollessa huomasin myös sellaisen ilmiön ettei jauhelihaa pahemmin näkynyt. Kaupoissa oli kyllä valmiiksi pakattuja lihoja ihan sen takia että ihmiset ovat myös sielläpäin maailmaa yhtä kiireisiä kuin mekin. Mutta, tätä suomalaisten suosimaa jauhelihaa ei ollut muutakuin lihatiskissä ja sielläkin pieniä määriä. Asiaa kysyinkin paikalliselta kolleegaltani ja Marciolla kyllä purkan syönti pysähtyi samantien. Vastaus kun oli "Ei kait kukaan ostaisi jauhettua lihaa kun ei tietäisi sitä että mistä se on peräisin." Just, voiko tuota paremmin enää sanoa.Samanen kaveri joka ei osannut edes laittaa ruokaa olisi milloin tahansa pysytynyt puhumaan pari tuntia mistä tahansa elukan ruhon käyttötarkoituksesta ja eri valmistusmenetelmistä.

Peruskoulun köksän tunnilta muistan aina opetuksen että jauheliha pakataan vasta kun se ei menisi enää mutten kaupaksi. No jossain välissä lihatiskit korvattiin Saarioisten mikropitsa tiskeillä. Samalla kertaa kun vanhoja lihamestareita siirrettiin kilometritehtaalle siirrettiin myös rikkain osa ruokakulttuuria historian hämärään. Taitoja joita vielä kaksikymmentä vuotta sitten pidettiin itsestään selvyyksinä- pidetään nykyään jo harrastamisena tai vaihtoehtoisesti turhana nipottamisena.