Huomasin äsken että blogin 2-vuotis bileet on sähköisessä mediassa jäänyt kokonaan pitämättä, aikaakin merkkipäivästä on jo kertynyt joten en viitsi asiaa enempää hehkuttaa...juhlitaan vuoden päästä jos blogi vielä pystyssä on. Kuten tarkkkaavaiset lukijat ovat huomanneetkin, on blogin alkanut muistuttaa kuollutta ja hylättyjen blogien hautausmaalle kuuluvaa sivustoa. Ideat ovat olleet hukassa ja viimonloppuja lukuunottamatta ruoka on ollut itseään toistavaa polttoainetta jonka ainoa tarkoitus on ollut pitää jälkikasvu hengissä ja itseltäni verensokeri edes jossain tasossa...kuka haluaisi lukea kymmenettä juttua peräkkäin wokatusta broilerista tai broileirisalaatista jonka raaka-aineet vielä ovat melkein samat? No ei kukaan...ei tämä sentään mikään päiväkirja ole, haluan oikeasti ruuan josta kirjoittan olevan- jos ei ainutkertaista niin ainakin laadukasta ja ainakin jossain määrin omaperäistä...jokaisen foodien ja varsinkin bloggaavan foodien toive, uskon ainakin.

Foodie on muutenkin hauska termi...ihminen joka fanittaa ruokaa ja kaikkea siihen liittyvää, käyttää sen hankintaan ja/tai laittoon tavallista enemmän vaivannäköä. Kotoinen termi kulinaristi lienee lähes sama mutta ei kuitenkaan...kulinaristi voi olla kuka tahansa vaikka ei itse ruokaa laittaisikaan, puhumattakaan raaka-aineiden tilailemista mistä milloinkin tai siitä että kuukauden työreissun tuomisina on reilut kaksikymmentä kiloa elintarvikkeita...niin ja no, jos joksikin on on pakko leimautua niin olkoon sitten Foodie.

Itselleni iski tämän jutun aihetta keksiessä pahempikin gastronominen kriisi...mitä tehdä lähes kipeänä olevalle jälkikasvulle joka pitäisi saada syömään edes jotain. Tuo jotain on se kuuluisa termi jota luultavasti kaikki jälkikasvua omaavat ja heille ruokaa laittavat joutuvat joskus miettimään...toinen on Ihan Sama. Jälkimmäinen lienee suosituin vastaus kysymykseen, että "Mitä huomenna syötäisiin...". Tuotoksen jälkeen keskustellaan sitten rakentavavasti ruuasta joka ei ollut sitä mitä sen olisi pitänyt olla...unohtui jälleen (kerran) se kuuluisa punainen lanka joka voisi muuten ihan yhtä hyvin olla myös vihreä, en ole koskaan ymmärtänyt koko kielikuvaa.

Niin...kuten otsikkokin jo kertoo mutta juttu vasta pilkun jälkeen, on jutun aiheena jälleen kerran pangasius. Arkista kalaa joka on halvempaa kuin lohi ja melkein yhtä halpaa kuin silakat. Vaihtelun tein pangasiusta de luxena- kuivuneen leivän muruissa paneroutuna ja sitruunalla raikastettuna...paistetaan rehellisesti voissa ja oliiviöljyssä...niih, hyvää oli ja safka muutenkin rokkas ihan satasella. Ruoka oli oikeastaan rehellistä Suomalaista kotiruokaa- siitäkin huolimatta että kala oli Mekongin suistosta lähtöisin.

Paneroitua Pangasiusta

  • 2 isoa pangasiuksen filettä puolitettuna
  • 1/2 sitruunan mehu puristettuna
  • 2-4 rkl vehnäjauhoa
  • 1 kanamuna
  • 2 kuivaa (ruis)paahtoleivän
  • 1 kokonainen chipotle...voit jättä pois jos sellaista ei löydy
  • ripaus suolaa

Murskaa chipotle ja leipä tasaiseksi murskaksi. Pirskottele fileiden päälle sitruunan mehu, pyörittele vehnäjauhoissa, sitten kanamunassa ja lopuksi leipämurskassa johon suola on lisätty. Paista oliiviöljyn ja voin seoksessa kullanruskeaksi.

Lisukkeeksi keitettyjä perunoita ja/tai bataattia, valkokastiketta ja sekasalaattia...tai jotain ihan muuta.