...ja bling! Ja satunnainen bittimereen eksynyt lukija kysyy että mikä hiivatin bling? No mikro bling! (tietysti, hölmöjää kyselee). Eli se ääni mikä kuuluu mkroaaltouunista kun esiasetettu aika on kulunut loppuun. Jaa, että mitenkö sitten joku hiivatin bling! piti mainita ja ihan asiaa tehden ja vielä siitä alkaa kirjoittaan? No siksi koska en keksinyt tikusta asiaa (heko heko) eikä näinä taantuman päivinä töissä aina kuitenkaan ole sitä tuottavaa tai lisäarvoa lisäävä toimintaakaan...tai paremminkin voisi sanoa,  että olen ihan liikaa laiskistunut kun hommia on vähän enkä meinaa saada tehdyksi niitä vähiäkään...kaikkeen joutavanpäiväiseen viitsin kyllä alkaa- esmeks tämän jutun kirjoittamiseen.

Mutta oli mulla asiaakin bling! :stä. Niinkuin kaikki tietävät on mikroaaltouuni kapistus jolla on kätevä lämmittää valmista ruokaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on vieläpä kapistus joka oikeasti helpottaa arkea ja elämässä melkein tärkeintä eli nälän tyydyttämistä. Ja taas tulee mieleen kysymys, että Mitä sitten? - ainahan mikroja on ollut. No ei ole! (enkä minäkään mikään vanhus ole)- ja ajanhermolla oleva kulinaristi nousee seisomaan ja sanoo että minähän en mikroa käytä koska se vaikuttaa ruuan makuun...höpö höpö- ei vaikuta kuin makaronin ja nuudelin eikä niihinkään oikeasti. Maussa tapahtuva muutos johtuu kosteuden haihtumisesta ruuan jäähdyttämisen aikana.

Mutta että mikähän arvon blokkaajan asia tällä kertaa oli (hyvä kysymys siellä takarivissä)...no eväät! Tai paremminkin niiden lämmitys. Siihen käytetään mikroaaltouunia. Tänään otin dogibägiin evääksi eilistä jauhelihakastiketta ja toissapäivästä pottumuusia. Jauheliha kastike oli hyvää ja muusi ei...ei se muusikaan pahaa ollut koska kastiketta oli liikaa muusin määrän nähden mutta se oli jo aikaisemmin kertaalleen lämmitettyä ja kaikki tietävät mitä musille tapahtuu silloin. Tämän kulinaristisen nautinnon lähteen lämmittämiseen tarjoilulämpötilaan käytin mikroa. Niin että pitikö tämän takia kirjoittaa sivu tekstiä ennen kuin sanoo lämmitäneensä mikrossa ruokaa- olisit kirjoittanu siitä vitun tikusta! Hyvä huomio jälleen- mutta kun on oikeasti kirjoittamisen arvoisen asia- se bling!.

Kun olin lapsi ja kun asuimme sellutehtaan piipun juuressa, muistan elävästi kun isäni teki eväitä töihin. Aika oli jälkeen voipaperin mutta ennen työvaatteita huoltavia firmoja. Eli toimitus tapahtui yleensä karsean hajuiset työ- tai työmatka housut jalassa ja reikänen paita päällä (tai sitten muistan väärin ja se vain sattui silloin oleen isän kotiasu). Se eväiden teko...isällä oli sellanen metallinen kulmista pyöristetty eväsboksi- kooltaan kait jotain tuoremehupurkin luokkaa. Toimitus tapahtui kuten nykyäänkin eli bägiin laitetaan safkaa mitä on tarkoituksella tai tarkoituksettomasti jänyt enemmän mitä on yhdellä syönnillä mennyt. Samankaltaista apetta syötiin tunti takaperin niin monet haalarit ja kauluspäidat päällä että happiloppuu jo pelkästä ajattelemisesta. Mutta siinä missä tänä päivänä dogipäki on vaimon ostama muovinen Tupperin mikroventtiilillä varustettu tai sitten Ikean kassajonosta napattu valkonen jonka kannessa on iskunkestävä punainen reuna- ei muoviselle kipolle tullut tarvetta ennen mikroa (tai ennen Tupperin kutsuja jotka synnyttivät jokaiseen kotiin tarpeen kaapista joka on täynnä kannettomia mikrokippoja). Tälle oli olemassa yksinkertainen selitys, se kippo olisi sulanut sähköuuniin. Tai kaasuuuniin. Tai höyryputken päälle (joka on myös vanha eväiden lämmitys konsti). Tähän tarkoitukseen tarvittiin metallinen bägi jota taidettiin myös pakkina kutsua. Eli sama astia jonka tarkoitus on sama kuin nykyisinkin mutta oli valmistettu metallista. Tämä metallinen pakki sitten pistettiin uuniin tai höyryputken päälle noin tunti ennen arvioitua ruokataukoa...ja sen jälkeen sitten riippumatta eväiden syöjän arvoasemasta saattoi tuloksena olla kylmää tai pakkiin kiinni palanutta tiesmitälie. Mikäli en väärin muista niin isäni suurin napinan aihe vuonna -79 oli kylmä ruoka ja se kun joku oli syönyt toisen eväät kun ei ollut jaksanut odottaa oman läskisoosinsa lämpenemistä.

Off topic...Mikroaaltojen hyödyntämisen ruuan lämmityksessä älysi kaupallisesti hyödyntää tutkainsinööri Percy Spencer vuonna 1946. Urbaanilegendan mukaan ilmiön havaitsivat ensimmäisen kerran brittiläiset tutkamiehet toisessa maailmansodassa Lontoon pommitusten aikana.

Percy Spencerin kunniaksi julkaisen tänään lounaaksi syömäni ja mikrossa lämmitämani jauhelihakastikkeen ohjeen:

  • 700g nautasika jauhelihaa
  • 1 iso sipuli
  • 2 kynttä valkosipulia
  • 500g tomaattichilimurskaa
  • 2 dl kerman kaltaista valmistetta
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 3 rkl vehnäjauhoa
  • vettä n. 5dl - enempi jos kastike on liian sakeaa
  • mustapippuria, persiljaa ja basilikaa kaikkia sellanen puoli teeluskikka paitsi basilikaa enempi.
  • suolaa maun mukaan

Pilko sipuli ja ruskista se jauhelihan kanssa, varo polttamasta sipulia. Lisää vehnäjauho. Odota että jauho turpoaa eli kypsyy ja lisää tomaattimurska, valkosipuli ja muut mausteet. Kiehuta viitisen minuuttia ja lisää kermankaltainen valmiste. Sekoita. Sekoita vesi pienissä erissä ettet tee vahingossa liian löysää kastiketta. Anna kastikkeen hautua mielelleeän tunnin ajan...voi sen aikaisemminkin jo syödä mutta tomaatin maku vaatii aikaa kypsyäkseen. Sanoisinpa että kastike maistuu liikaa tomaatille ilman haudutusta. Tarjotaan spagetin tai riisin kaverina.

Samaa kastiketta voi ilman haudutusta käyttää lasagnessa- silloin on yrttien määrää vain suotava lisätä.