Oi ja voi, massu on täynnä niin että hävettää. Tuli syötyä oikein kunnolla yhtä nykysuomen suosituinti kansallisruokaa...pitsaa! Nam nam. Pitsan väitetään olevan kuin seksi- vaikka se ei olisikaan kauhean hyvää, on se kuitenkin hyvää.

Pitsasta kirjoittaminen tuntuu vähän vaikealta. Nykysisin pitsassa ei ole enää mitään ihmeellistä. Päinvastoin. Itse pidän pitsana kotona tehtyä pitsaa. Sekin voi karkeasti ottaen olla kahta eri koulukuntaa. Ensimmäinen on ns. wannabee pitsa joka on tehty- tai ainakin yritetty tehdä oikeahkoista raaka-aineista, pohja durumia ja juusto jotain muuta kuin edamia.Toinen variaatio on ns. pitsa eli pohjana mikä tahansa taikina ruistaikinasta pullataikinaan, täytteenä vaikka lenkkiä ja juustona eedamia. Ei siinä mitään, hyvää se sekin on. Ainoita muistoja armeijan ruuista on ginessunnuntaisin iltapalalla ollut lenkki pitsa. Pitsan kanssa tarjottu laiha tee kruunasi kokonaisuuden.

Pizza puolestaan on omasta mielestäni ostettu pitsa. Pitzerioiden tiheyden lisääntymisen myötä peruslätty alkaa olla melko standarditavaraa. Se harvoin tarjoa yllätyksia mutta ei sitä siltä odotetakaan. Se tuppaa vielä oleen pahviin pakattu, teik-avay foodi joka käydään hakemassa paikalllselta maahanmuuttajayrittäjältä kun ruokaa ei viitsi tai pysty itse laittaan. Ihan oma lukunsa on jotkut ns. paremmat pitzeriat jotka ovat hinnalla kilpailemisen sijasta panostaneet laatuun ja pyrkivät suonmalaisella henkilökunnallaan erottumaan kilpailijoista. Tällaiset pitzeriat ovat jo niin viihtyisiä että niissä on jopa mahdollisuus viihtyä, mikään ei estä vielä oluen ottamista ruokajuomaksi.

Kun olen ollut kauempana työn puolesta reissussa, olen törmännyt väkisinkin myös paikalliseen pizzaan. Brasilialaisella pizzalla ei kauheasti ole tekemistä suomalaisen kanssa, pizza on siellä parempana pidettävää ruokaa. Toisinsanoen, pizzeriat ovat paikkoja jonne mennään viettämään laatuaikaa perheen kanssa lauantai iltaisin. Suomalaisesta tapakulttuurista poiketen on tapana vielä se, että omia pizzoja ei ole. Pöytään tilataan haluttu määrä erilaisia ja erikokoisia lättyjä ja jokainen syö sitä mistä sattuu pitämään. Yritin selvittää paikallisille kollegoille suomalaisten käsitystä pizzasta halpana ja jopa hieman huonomaineisena ruokana. En tiedä oliko vika kielimuurissa vai kulttuurien erossa, kertomukseeni ei oikein uskottu.

Aidon pizzerian tunnisti ainakin Minas Geraisin osavaltiossa kuvan kaltaisesta puulämmitteisestä uunista. Uunissa olevaa nuotiota siirreltiin säännöllisesti ja vapaana olevassa tilassa valmistui pizzoja. Paikallinen pannupizza oli suoraan sanottuna järkyttävää tavaraa! Paikalliset pitivät juustosta kuin hullu puurosta ja pannupizzat tai oikeastaan pitsat olivat sen mukaisia. En ole mikään ihmeellisen ronkeli mutta rasvainen piirakkka joka oli päällystetty kolmen sentin kerroksella sulaa juustoa oli liikaa. Ei oikein uponnut, kohteliaisuudesta sitä piti kuitenkin syödä ja omapa oli mokani kun en pitänyt puoliani pitsojen tilauksen yhteydessä. Bonuksena tuosta sköndelätystä oli vielä vatsatauti joka pisti suolet solmuun useaksi päiväksi.

Tulin pari päivää sitten luvanneeksi tekeväni tänään pitsaa. Ja kun taikinan kerta tein, tein siitä samalla pikkasen isomman. Jokainen muksu sai tehdä oman makunsa mukaisen lätyn. Hyvänä puolena tässä oli se, että soraääniä ei pöydästä kuulunut ja aikuisten pitsan pystyi maustamaan aikuiseen makuun.

Yo. kuvassa pitsa mallia 5 vee poika. Täytteenä aurajuustoa, jauhelihaa ja tavallista juustoa. Kuten kuvasta näkyy, on pitsa mennyut kaupaksi suorastaan loistavasti. Täytteistähän on tässä tapauksessa turha kiistellä.

Aikuisten wannabee pitsaan tuli täytteeksi katkarapuja, kinkkua, punasipulia ja tomaattia. Pohja tehty durumvehnäjauhoista ja ruisjauhoista. Ruisjauhojen käyttö on omaa viriystäni, huomasin vuosia sitten, että pohja on helpompi kaulita ruisjauhojen avulla. Kuvasta puuttuu slaissi jonka miinoitin kapriksella ja vihreillä oliiveilla.