Kuka muistaa ensimmäisen rakkautensa?

Voiko ensi rakkaus olla koko elämän pituinen rakkaustarina joka jatkuu vaikka välillä katkeaakin?

Tuskin. Epäilen. Ei ole mahdollista. Onko riittävästi argumentteja- no ei ole, antakaas kun aloitan.

Oli vuosi 1984. Olin silloin 8-vuotias. Olin ensimmäistä kertaa yksin kaupungin keskustassa, vieläpä linja-autolla- ihan yksin. Olo oli yhtäaikaa pelokas, jännittynyt ja odottava. Olin päässyt ensimmäistä kertaa yksin kaupunkiin! Minulla oli selkeä päämäärä, olin odottanut sitä useita viikkoja ja säästänyt kaikki mahdolliset viikkorahani sen toteutukseen. Halusin ostaa kasetin! En mitään divarin käytettyä, ihan uuden. Sillä ei ollut väliä etten tiennyt ainoankaan yhtyeen nimeä- Kissistä kuultiin vasta seuraavana keväänä. Hyvä niin, muuten Ensi Rakkauteni olisi voinut jäädä löytymättä...

Rakkauteni kohde oli syntynyt tietämättäni jo vuotta ennen minua. Tämä neitokainen oli siis ensimmäistä kertaa tavatessamme jo 9-vuotias. Olin luultavasti usieden miljoonien aikaisemmin viitoittamalla tiellä, lankeamassa tämän neidon rautaiseen syleilyyn. Syleilyyn joka ei hellittäisi vuosienkaan kuluessa, vain välillä haalistuen mutta puhjeten sen jälkeen aina entistä vahvempana.

...olin Kemiläisen Epe's Musiikin eteisessä. Siihen maailman aikaan oli olemassa vielä levyliikkeitä. No oli Epe's Musiikissakin filmien vuokrausta mutta aika oli joka tapauksessa paljon, paljon ennen Makuunia ja kilohinnalla myytäviä irtokarkkeja. Puhumattakaan mp3:sta. Mutta takaisin  asiaan, liikkeessä oli pitkä rivi lukittuja kasettikaappeja. Kasettikaapit olivat (jos joku ei muista) sellaisia alumiinikehikoita joissa kasetteja oli yhdessä kymmenkunta. Kun haluttu kasetti oli löydetty, piti pyytää myyjää antamaan se ennen kassalle menoa. Yletyin juuri ja juuri näkemään kahden alimman rivin kasetit. Paikka oli vähän pelottava, kait vieraan ympäristön vuoksi ja sen ainoan aikuisen joka lisäkseni oli liikkeessä. Selasin hyllyjen mustan puhuvia rivejä ja kaikki kasetit näyttivät samoilta. Ehdin jo katua koko ideaa- vihdoin näin kasetin joka erottui kaikkien muiden joukosta...vaalean sinisellä taustalla jotain egyptiläistä- jee, se on siinä! Tuon mää haluan! Olo oli pollea kun sain myyjän aukaiseen kaapin. Mää haluan tuon egyptiläisen! Maksu kassalle, hintaa 76,20 mk tai 64,20 mk- en ole ihan varma. Se oli minun! Ihan oma! Oikea kasetti! Äkkiä linja-autolla kotiin ja kaverin luo näyttämään ostostani. Ostokseni oli Powerslave, Iron Maiden:n viides albumi.

Vuosi 1989 tai 1990, jossakin välissä dekkiini oli eksynyt Bon Jovi ja Europe. Powerslave oli joutunut divariin yläasteen rahaa vaativien viikonloppuharrastusten myötä. Vaihdon rakkauteni 4 Lahtelaiseen, silloin vaihtokurssi tuntui hyvältä, nyt ei. Divarista oli myös tarttunut mukaan Piece of mind, Powerslavea edeltävä albumi. Yhtenä viikonloppuna kun kaverini oli yökylässä, valvoimme aamu viiteen pelaten korttia ja kuunnellen Piece of mindia, yhtäjaksoisesti. Kun puoli loppui, kasetti vain käännettiin ja jatkettiin kuuntelua. Vuotta myöhemmin hankin Powerslaven takaisin, asian hoitaminen oli hieman vaikeampaa kuin nykyisenä bittorrentin ja metelin aikakautena. Parin viikon kyselyn jälkeen löysin kaverin kaverin jolla Powerslavesta oli kopio- eikä mennyt kuin pari viikkoa kun kopion kopio oli jo minulla. Pari kuukautta sen jälkeen sain kopion-kopion-kopion Killersistäjoka oli nauhoitettu kaiken lisäksi jotenkin muuten kuin tupladekillä- luultavasti kaiuttimista kaiuttimiin (kaksi mankkaa laitettiin vastatusten, toinen mankoista soitti ja toinen nauhoitti).

Vuosia kului, välissä oli joukko mitään sanomattomia wannabee-bändejä ja kaiken huippuna pari vuotta kestänyt technokausi (hävettää vieläkin). Vuosi oli 1995, olin armeijasta lomilla ja käymässä divarissa. Silmiin pisti The number of the beast-ceedeenä. Ostin levyn huokeaan 40 markan hintaan. Jostain syystä tämä levy oli minulta mennyt ohi c-kasetin valtakaudella, kyllä minulla tuo kasetti oli ollut mutta ei se aiemmin ollut iskenyt. Nyt iski! Jauhoin 22 Acacia Avenue:ta aina ja koko ajan. Varsinkin pohjien oton yhteydessä. Mieletön levy!

Vuodet vieri taas kerran ja vettä virtasi Kemijoessa jokunen motti. Vuosi oli 2001, työkaverilla oli autossa vuotta aiemmin ilmestynyt Brave new world. Jälleen rakastuminen ei tällä kertaa ollut yhtä nopea kuin aikaisemmin. Kuuntelin levyn kerran enkä pitänyt siitä- tai jos rehellisä ollaan niin ensivaikutelma oli tyyliä ihan kiva. Suurempi syy oli että armas exäni inhosi raskaampaa tavaraa, ainakin kaikkia niitä bändejä joista minä pidin. Levy päätyi auton hanskalokeroon. Muutama kuukausi myöhemmin olin ajelemassa aamulla Veitsiluotoon, Sauvonväylällä vaihdoin levyä, olin laittavinani Helloweeniä mutta laitoin vahingossa tämän Braven. Naputtelin ensimmäisiä kappaleita eteenpäin kun jouduin hidastamaan edessä ajavan auton takia. Kraaselin sillan kohdalla sitten jysähti! Blood brothers lähti käyntiin ja olin jälleen kerran myytyä miestä! Minua vietiin kuin pässiä narussa, vähän aikaa.

Ja aikaa kului, vuonna 2005 ostin työkaverini kanssa liput Iron Maidenin suomen keikalle. Jostain syystä rakkauteni tätä neitoa kohtaan ei silloin ollut voimissaan. Myin lippuni tutulle joka meni riemusta kiljuen katsomaan bändiä. Harmittaa vieläkin tuo lipun myynti. Aika ei kait vain ollut silloin oikea.

Viime viikon alussa olin lähdössä tarhan pihasta- tai sitten töistä en ole varma. Radio Rockilla soitettiin kuulijoiden toivomaa nousukannibiisiä. Kun Fear of the darkin alku lähti etenemään, olin jälleen kerran myytyä miestä. Tämä vuonna 1992 ilmestynyt levy oli mennyt itseltäni täysin ohi. Kaikenhuipuksi levy oli vieläpä omalla koneellani ämpeekolmosena! Ihanaa! Koko Fear of the dark albumi on sen jälkeen ollut kestopyörityksessä autossa ja tottakai xfi:ssä.

En tiedä kauanko rakkaus tällä kertaa kestää- sen menettämistä en kuitenkaan osaa pelätä. Tämä rakkaus on tullut aina takaisin.

I am the man who walks alone
And when I'm walking a dark road
At night or strolling through the park

When the light begins to change
I sometimes feel a little strange
A little anxious when it's dark

Harris, 1992