Kesä- eikä loma ei suinkaan ole vielä ole ohi mutta nyt on kuitenkin hyvä hetki koota yhteen kesän aikana koettua ja ennenkaikkea maisteltua...hyvällä onnella myös joku muukin ehtii tärpeistä nauttia. Teeman voisi olla vaikka paikallinen ja aito kokemus, sellainen mitä isot ja maanlaajuiset ketjut eivät pysty eivätkä halua tarjota...yrittäjien pitämiä paikkoja joiden tarjoama palvelu ja tuotteet ovat vertaansa vailla- sellaisia joita voin suositella varauksetta kaikille niille jotka jostain syystä tätä juttua eksyvät lukemaan.

Pari hyvää kalaravintolaa...

Vasemmalla Paahtajan lautasella Sammon suosituin annos; paistettuja muikkuja ja perunamuussia. Oikealla Kärtsääjän hiillostetut muikut muussin kera.

Ensimmäisenä esittelen legendaarisen Ravintola Sammon Kuopiosta. Paikka on ollut pystyssä niin kauan että itseä hirvittää, Kekkosella todennäköisesti oli vielä hiukset päässä kun Sammon muikut olivat jo legenda...niin, ravintolan ruokalistalla on kaikki mitä itseään kunnioittavalla muikkuravintolalla täytyykin- muikkuja eri tavalla valmistettuna. Ei mitään muuta...ei nauravia nakkeja, ei hampurilaisia eikä edes ranskalaisia. Paikan perunamuussin perustana on nyrkilline voita kunnon perunaa- olin erottavinani joukosta myös sattumia, se jos mikä nostaa paikan katu-uskottavuuden uusiin sfääreihin. Samaten muikut on paistettu ihan oikeasti...ainoa mistä olen eri mieltä on käytettävät jauhot. Omasta mielestäni muikut pitää pyöritellä ruisjauhoissa tai ruis- ja ohrajauhojen sekoituksessa- ei vehnä ja ohrajauhon sekoituksessa kuten Sammon muikut. En kuitenkaan valita, luulen että muikkujen leivitykseen käytettävä jauho noudottaa vehnän levinneisyyttä ja ihmisten mielipide on suoraan verrannollinen omaan asuinpaikkaan.

Paikan tunnelma on muuten vertaansa vailla...samanlaista Kekkoslovakian aikaista atmosfäärisiä- ja tunnetta että aika on pysähtynyt jonnekin Moskovan olympialaisten tienoille ei tapaa kuin korkeintaan joistain vanhan liiton tanssipaikoista tai vanhoilta huoltoasemilta. Tämä on tarkoitettu positiiviseksi palautteeksi, näin homman pitää toimiakin. Ravintola nyt vain on kehittänyt konseptinsa lähelle täydellistä Muikkuravintolaa...ei yhtään enempää eikä vähempää.

Kaikki mitä täydelliseen lohiateriaan tarvitaan; lohta, perunaa, sipulia ja voita.

Seuraava potilas on kaukana Perämeren rannikolla...Kemissä sijaitseva Ravintola Pursiseura. Söin heinäkuun alussa ravintolassa luultavasti parhaimman lounaan koko kesän aikana. Savustettua Perämeren lohta ja uusia perunoita...loistavaa!!! Paikan erikoisuutena on myös erikoisuus joka alkaa olla jo katoavaa kansanperinnettä rakkaalla Suomenniemellä...höristäkää korvianne, paljastan suuren salaisuuden, sen jolla asiakkaat saadaan tulemaan takaisin...taikasanan nimi on Palvelu. Pöytiin tarjoilu on euron arvoista, se puolestaan että henkilökunta on oikeasti kiinnostunut siitä mitä mieltä asiakas oli ruuasta on asia jota ei voi hinnoitella. Tarvitaan sitäpaitsi asennetta tarjota oikeaa ja perinteistä ruokaa ranta-alueella jossa rapeat ranslalaisetkin edustavat jo rakettitiedettä...niitä ei muuten Pursiseuralta saa, ole ilman tai syö kynsiäsi.

Paikkaan liittyy muuten urbaanilegenda joka on vieläpä tosi; se sattui nimittäin itselleni 17 vuotta sitten. Täysi-ikäisyyden rajamailla kysyin samaisessa paikassa tarjoilijalta (omistajalta?) että osaako kyseinen henkilö tehdä Bloody Marya. Vastaukseksi sain; "Olen tehnyt Bloody Marejä ennenkuin sinä osasit syödä pottuja"...mitäpä tuohon enää lisäämään, itsepä asiaa kysyin.

Kalajoen päällikkö...

Saa rapsuttaa...

Kun palvelu kerran tuli puheeksi niin jatkan samalla linjalla. Kalajoella, valtatien varressa sijaitsevassa Tapion Tuvasta löytyy yksi pitkähkön työuran tehnyt neitokainen. Neitokainen tuntee nimen Misu. Paikan pr-päällikkönä neiti on ehtinyt toimia jo yli 20 vuotta...ikää neitokaiselta löytyy muuten 25 vuotta. Ikä on kunnioitettava saavutus kissalta joka on elänyt elämänsä valtatien varressa oikeana ulkokissana. Nykyisin neitokainen viettää eläkepäiviään töiden merkeissä. Reviiri tosin on kutistunut mutta aika kuluu ilmeisen hyvin pr-päällikkönä kissanpäiviä viettäessä ja asiakkaita viihdyttäessä. Sanovat Misun saavan muten enemmän postikortteja kuin moni talollinen samassa kylässä. Juttua en epäile hetkeäkään, sen verran ammattitaitoista päällikön asennoituminen ihmisiin oli.

Yksi juttu paikassa kuitenkin jäi hiertämään. Joo...tiedän että ihmiset lomalla ollessaan eivät aina ajattele rahan käyttöä ja sitä että mitä mikin asia maksaa. Jotain rajaa kuitenkin perinteellä rahastamiseen...jos Sutelan Myllyn jauhojen hinta on tuplat siitä mitä lähimmässä marketissa niin kehtaan väittää sitä rahastamiseksi. Sitäpaitsi, nyt puhuu mies joka oikeasti tuhlaa kaikki rahansa pienyrittäjien tuotteisiin ja palveluiden ostoon ja joka vaatii sitäpaitsi jonkin sortin ituhippeyttä ja aatetta. Ihan oikeasti, Kuusamon muikut maksavat marketissa vitosen purkki, niitä saa nykyisin vieläpä melkein jokaisesta putiikista. Se että purkki myydään puiselta hyllyltä ei tuplaa tuotteen arvoa. Keksikää jotain uutta tai tiputtakaa hintaa. Kuusamon muikut eivät sitäpaitsi ole Kalajokea nähneetkään...sori vain. Voisin maksaa kympin muikkupurkilta jossain tapahtumassa jossa tiedän myyjän asiaa tehden ajaneen autolla muutaman sata kilometriä myydäkseen isänsä veljen kalastamia kaloja...en kuitenkaan maksa tuplahintaa pelkästä mielikuvasta että toiselta puolen Suomea oleva säilykekala olisi jotenkin paikallista.

Mutta...äskeisestä paasauksesta huolimatta paikka on kuitenkin poikkeamisen arvoinen ja kahvi on takuulla parempaa kuin lähistön ABC:n myrkky. Niin muuten...Misu tuntui pitävän vasemman korvan alta rapsuttamisesta, sen joka roikkuu.

Aito on aina aito

Kerta aloin alkuperäisestä paasaamaan niin jatketaan vanhoilla tulilla. Jokainen joka on ajanut autolla enemmän kuin sata kilometriä yhtäsoittoa tietää tienvarsien tarjonnan...ABD, Hese ja moni muu. Kaikkia paikkoja nimittävät samanlaisen ja samalta maistuvan moskan kauppaaminen. Kaiken huippu tai paremminkin kauhistus on se että pienet yrittäjät ovat alkaneet kopioimaan näiden valtakunnallisten ketjujen palvelupistemallia. Liikeeseen tullessa on nähtävillä heii oltava joko hampurilaisten kokotaulukko ja mielellään vielä jotain pitsaketjua plagioiva taulu. Itselläni sylttää ja lujaa...minkä ihmeen takia ympäri Suomen pitää olla samaa ruokaa, anteeksi moskaa jokaisella huoltoasemalla? Kertokaa viisaammat? Jos lapsenne eivät suostu syömään muuta kuin ranskalaisia ja pitsaa ilman reunoja niin menkää peilin eteen ja etsikää syyllinen sieltä. En usko että kaikkien ihmisten makuaisti on vielä taantunut asteelle jossa ruuan eroavaisuudet sallittavuudet ovat Pandojen toleranssien mukaisia. Jos lapsenne eivät suostu syömään muuta muin ranskalaisia niin pitäkää niitä vaikka nälissään vähän aikaa...muutaman kuukauden luulisi jo auttavan. Nälissään ololla muuten tarkoitin sitä, että kaikki moskaan viittaava pistetään pannaan...en sitä että lapsille ei tarjota lainkaan ruokaa. Paikallisuutta Perkele!!! Heittäkää mäkeen friteerauskeittimenne tai alkakaa vaikka friteerata kalakukkoja tai vaikka särkiä. Höh sentään...monikulttuurisuus on hieno asia mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki Amerikkalaisten huonot tavat pitäisi kopioida tänne Suomeen.

Oikeastaan äskeisen kappaleen purkautumisella halusin rakentaa aasinsillan jolla olisi helppo siirtyy kahden lempipaikkani esittelyyn...

Paparazzi työssään. Anteeksi sivulliset uhrit, uhrasitte identiteettinnw hyvän asian puolesta.

...paikat ovat oikeastaan toistensa vastakohtia. Rovaniemen ja Kemin välissä sijaitseva Rieskapaikka hakee vertaistaan millä tahansa kriteerillä mitattuna. Paikan kantavana ideana on itse tehtyjen rieskojen ja muiden leivonnaisten myynti kotiin ja liikkeessä nautittavaksi. Idea toimii, rieskoja on kahdenlaisia; ohra- ja perunarieskoja. Molemmat ovat malliltaan Peräpohjalaisia eli ohuita ja hiiltyneillä pilkuilla koristeltuja- sellaisia kuin rieskojen kuuluu omasta mielestäni ollakin. Hintaa en muuten muista...tarkoittaa yleensä sitä, että hinta oli kohdillaan ja tuote oli hintansa väärti.

Toinen suosikkini samaisessa maakunnassa on Ii:ssä sijaitseva Haminan Grilli&Kioski...nimensä vastaisesti grilli sijaitsee siis Ii:ssä (hamina sanan etymologia viittaa kait johonkin mereen tai satamaan liittyvään). Grillin erikoisuutena tai paremmin sen koko ideana on tarjota asiakkaille perinteisiä grilliherkkuja. Siis painoparillalla kypsennettyjä hampurulaisia, porilaisia sun muuta hyvää. Paikan juustohampurilainen sai oman jälkikasvuni haukkomaan henkeään ja anomaan armoa puolen tunnin syöpöttelyn jälkeen. Oma suosikkini paikassa on ehdottomasti porilainen munalla ja maito rahalla. Eli oikea ja iso porilainen jonka väliin laitetaan reilun kokoinen siivu berliinin makkaraa ja paistettua kanamunaa...rasvaista, epäterveellistä mutta hiton hyvää. Paikasta saisi myös tuplaporilaisen mutta en ole koskaan vielä uskaltautunut sitä maistamaan- ehkä vielä jonain päivänä kuitenkin. Listalla komeilee nyös erittäin miehekkään oloisia täytettyjä ranskanleipiä täytteinä melkein mitä tahansa lihanpitoista...yhteistä näillä lienee se että lihan paino ilmoitetaan sadoissa grammoissa ja kasvisten määrä kurkkusalaattina. Suosittelen.

Matkamies tarvitsee myös lepoa

Tapojeni vastaisesti kirjoitan muutaman rivin jostain mikä ei periaatteessa liity mitenkään syömiseen vaikka siellä söinkin ja jopa joinkin. Satunnainen matkailija joka myös Paahtaja netissä tunnetaan eksyi Kärtsääjän ja jälkikasvujen kanssa Kristiinankaupungin Lapväärti nimiseen kylään. Sattuman oikusta tai juuri siitä (tai paremminkin googlen) päädyimme Wanhaan Tupaan. Paikka on entisöity ja hyvällä maulla nykyaikaistettu vanha Pohjalaistalo joka on vuokrattavissa majoitukseen tai tilaisuuksien järjestämiseen. Näin siis virallisesti muotoiltuna...vapaammin voisin sanoa paikan olevan uskomaton! Tunnustaudun historiafriikiksi henkeen ja vereen...voisin kierrellä ja haistella kotiseutumuseoita loputtomiin. Tämä paikka veti kuitenkin maton täydellisesti jalkojen alta. Talon köökiin astuessa pitää täysin mahdollisena jonkun Pohjalaisakan tulemista nurkan takaa, kaikki huoneessa oleva on sadunomaisesti juuri niinkuin pitääkin. Sama pätee koko taloon...kristallikruunulla valaistu sali, vanhoilla sanomalehdillä tapetoitu kammari, kaikki vanhat esineet jotka ovat paikoissa niin että luulisi että niitä on käytetty vasta eilen...

Eteinen, sanomalehtikammari ja saunan pukuhuone.

...niin. Paikka on parhain päästäkseen arjesta irti. Talossa nyt vain ei ole mitään arkeen liittyvää...voisin kuvitella aloittavani kesälomani muutaman päivän fiilistelyllä juuri tässä talossa- niin suuren vaikutuksen paikka teki.

Vielä pari hyvää tärppiä

Enemmänkin niitä olisi mutta en sentään kaikkia munia aio heittää yhdellä kertaa, jotain rajaa sentään ideoiden haaskaamiseen. Kristiinankaupungista löytyy toinenkin poikkeamisen arvoinen paikka, Cafe Vinkel. Kivijalkakahvila joka ainakin oman vainuni mukaan luottaa laatuun.

Kait mansikkapiirakkaa ja kermavaahtoa.

Mikäli paikka pitäisi kategorisioida johonkin laariin niin kaitpa Cafeteria sokerikonditorioksi päätyisi. Tarjonta koostuu leivoksista, makeista piiraista ja kakuista. Hävettävästi muistini tekee tepposet, en muista tarkalleen mitä paikassa söin...luulen sen olleen marenkimansikkapiirakkaa, en kuitenkaan ole varma. Hyvää se kuitenki oli ja lisäksi tuoreempaa kuin koristeluun käytetyt mansikat. Toisinkuin osa esittelemistäni paikoista, tämä on fiini. Sellainen jonka pöydillä voisi pitää valkoisia ja kirjailtuja pöytäliinoja ilman että paikan imago kärsii...toisaalta paikassa tunsi raavaskin mies olonsa kotoisaksi enkä edes pelännyt särkevänikään mitään.

Juttu saa nyt ansaitsemansa päätöksen palaamalla sinne mistä ajatus lähtikin...

Kaikkien lihapiirakoiden äiti.

...Kuopioon. En suinkaan analysoi kalakukon syvintä olemusta, sitä ei tarvitse tehdä- se on jo tehty ja hyväksi havaittu. Kerron kuitenkin muutaman sanan Hanna Partasesta ja Hanna Partasen lihapiirakoista. Hannaa sanotaan kalakukkojen äidiksi, samalla Hannan voisi kait tituleerata myös lihapiirakoiden tädiksi. Partasen maine Kuopiossa on melkoinen...samaten kuin toisen Partasen, Irene Partasen jonka on ollut Hannan miniä. Miniä ilmeisesti kyllästyi anoppinsa keekoiluun, näytti miten kukko kesyynnetään ja perusti oman kilpailevan leipomon. Molemmilla lienee vankka kannattajakuntansa...kilpailuun en ota kantaa. Hanna Partasen lihis oli hyvää, tuoretta ennenkaikkea. Seuraavalla kerralla pitää sitten kokeilla sitä Irenen versioita. Molemmat leipomot tekevät kaiken muuten tavalla joka herättää kunnoitusti ainakin itsessäni...leipomukset tehdään ihan oikeasti Kuopiossa ja käsityönä.