Oli synttärit. Omat sellaiset. En uskalla kertoa paljonko edes täytin...ihan liikaa, tai sitten ihan liian vähän. Pakkohan sitä oli jotenkin juhlistaa. Ajattelin ensin tehdä jonkin suolaisen juustokakun...en sitten kuitenkaan. Kaikki keksimäni ideat pohajutuivat lohimousseen, se puolestaan ei tällä kertaa iskeny. Sitten, vihdoin viimein voisin sanoa- keksin zabaionen. En ole koskaan tehnyt tätä viinivaahtoa, aina on pitänyt, mutta en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi...aukko sivistyksessä, pitäisi varmaan opetella pitämään makeasta, niin innostuisin helpommin myös sokeripohjaisesta ruuanlaitosta. Jokin kakki siihen alle, tai paremminkin kakku jonka lisukkeena zabaionea voisi tarjoilla...

...katselin muutama viikko sitten Avalla jotain ohjelmaa jonka nimeä en edelleenkään muista. Ohjelmassa duunattiin sitruunakakkua joka kasteltiin "yli"- idean kostuttaa ja samalla kiinteyttää kakku. Ohjelmaa muistellessa itselläni ei ollut hajuakaan kakun sisällöstä, paremman inspiraation puutteessa kakuksi sai kelvata italialaisen sitruunakakun ohje, joka on odottanut useamman kuukauden testausta. Ohje on pääpiirteissään napattu Kotona tehtyä-blogista. kiitän ja kumarran hyvästä ohjeesta....kostutusta ap. ohjeessa ei kuitenkaan ollut. Alkuperäinen ohje onkin kuohkealle kakulle, omani puolestaan kiinteälle ja leivosmaiselle. Mitäs vielä, kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä....niin ja lasten makuun kakku ei oikein ollut, mikä sinänsä ei mikään yllätyskään ollut.


...se valuu.......

Mascarpone-sitruunakakku
3 kananmunaa
  • 2dl sokeria
  • 50g voita sulatettuna
  • 2dl maitoa
  • 1.5 sitruunan kuori raastettuna ja mehu
  • 250g huoneenlämpöistä mascarponea
  • 5½dl vehnäjauhoa (3 tavallista, loput täysjyvää)
  • 1tl leivinjauhetta.
  • 1/2 dl  auringonkukansiemeniä
Vaahdota munat ja sokeria kuohkeaksi ja kestäväksi vaahdoksi. Sekoita voi, maito, mascarpone, sitruunan mehu ja kuori. Lisää sotku sokeri-munavaahtoon ja sekoita. Sekoita kuivat aineet keskenään. Jos teit vaahdon yleiskoneella, niin vaihda vispausterä nyt "K-terään"....eli nostele kuivat ainekset varovasti vaahdon sekaan.

Laita irtopohjavuoan ja reunan väliin leivinpaperiarkki. Öljyä reunat. Kaada taikina vuokaan ja tasoita, ripottele päälle siemenet. Paista kiertoilmalla 175C/40min. alimmalla tasolla.

Kostuke:
  • 1 dl Rieslingiä
  • 4 rkl tomusokeria.
Kuumenna viini ja liuota sokeri. Valele kypsä kakku viinillä ja anna makuuntua yön yli jääkaapissa.
 
Zabaione
  • 3 munan keltuaista...säästä yksi kuoren puolikas, se toimii mittayksikkönä muille aineksille.
  • 3:n munankuoren puolikkaan verran sokeria
  • 3:n munakuoren puolikkaan verran kuivaa valkoviiniä.
Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Kuumenna viini ja kaada se seokseen. Laita se lasi- tai metallikuhossa vesihauteeseen jossa vesi juuri ja juuri poreilee...muuten saat aikaiseksi makeaa munakokkelia. Vatkaa seosta koko ajan, siis ihan koko ajan. Kun seos alkaa sakenemaan niin vatkaa vielä lujempaa...elämän helpottamiseksi suoosittelen käyttämään sähkövatkainta. Nosta kulho pois vesihauteesta mutta jatka vatkaamista vielä parin minuutin ajan. Ideana on (kait) vaahdon lämpötilan jähdyttäminen tasaisesti, ilman että se juoksettuisi.

Parhaimmillaan viinivaahto on lämpinä. Hyvää se kuitenkin on myös jääkaapista otettuna- silloin sen rakenne kuitenkin on paksumpi.