Tällä kertaa käsittelyssä on aihe jonka pitäisi saada jokaisen ugrien repimään haarniskoitaan ja hakkaamaan kirveillään kilpiään, repimään vihollistensa rinnat auki pelkällä vasemmalla kädellään...kyse ei ole mistään sen vähäisemmästä kuin hirven paistista, verisestä hirven paistista, paistista joka näyttää ja maistuu siltä itseltään, lihalta jota ei ole tapettu toiseen kertaan kuivaksi kypsentämällä, lihalta joka uhkuu elinvoimaa siinä missä keväinen Kemijoki tulvan aikana, lihalta joka saa heikot anomaan armoa ja neidot näyttämään kauniilta, lihalta jota jonka rinnalla antiikin hedelmällisyyden jumalat olivat pelkkiä säälittäviä jäljittelijöitä, lihalta joka sai ihmiset entisaikaan uhraamaan Tapiolle, metsän jumalalle.

Voiko enää vaatimattomammin kuvailla täydellisyyttä jota myös hirven paistiksi kutsutaan. Rohkean roseeksi jätetty paisti, neljän vuorokauden marinointi punaviinissä ja tarkkaan valituissa mausteissa, täydellistä!

Punaviiinissä marinoitu hirven paisti

1.2 kg hirven paistia (paahto- tai sisäpaistia), paino on suuntaa antava.

Marinointiin:

  • 5 dl hyvää punaviiniä
  • 1 rkl savusormisuolaa
  • 1 rkl kuivattua persiljaa
  • 1 rkl chipotlejauhetta
  • 1 tl mustapippurirouhetta
  • 1 rkl tummaa hunajaa
  • 3 valkosipulin kyntta murskattuna

Työnnä paistomittari paistin paksuimpaan kohtaan. Paista 125C niin että paistin sisälämpötila on 58C. Anna paistin jäähtyä tunnin ajan ennen paistomittarin irroittamista.

Sekoita marinadin ainekset. Kuumenna niin että suola liukenee viiniin. Anna marinadin hieman jäähtyä. Laita jäähtynyt paisti pakastepussiin ja kaada marinadi päälle. Sulje pussi huolellisesti ja laita se kulhossa jääkaappiin marinoitumaan. Käännä paistia kerran vuorokaudessa. Anna paistin marinoitua 4-5 päivää.

Nosta paisti leikkuulaudalle ja kuivaa sen pinta. Leikkaa paistista mahdollisimman ohuita, noin 2-3 mm paksuja siivuja. Tarjoa paisti kylmiltään, alkupalana-, salaatin kaverina tai sellaisenaan leikkelepöydän kuninkaana. Mikäli tarve vaatii, saa paistin taipumaan hienon illallisen pääruuaksi- tai ihan vain ruisleivän päällä nautittavaksi hiukopalaksi. Mahdollisuudet ovat monet.

Kun vuorossa on perinteinen kysymys; tekisitkö tätä toiste? On vastaus ilmiselävä: Kyllä (Kanada)! Jos tarkkoja ollaan niin resepti on jo toisinto, pari viikkoa sitten tekemäni poron paisti onnistui yli odotusten ja sovelsin reseptin suoraan hirvelle. Seuraavaksi varmaankin kokeilen reseptin toimivuutta naudan lihalle koska hirven ja poron paremmat palat alkaa olla jo tältä talvelta syöty.