Olen ollut ihan lovena aurinkokuivattuun tomaattiin siitä asti kun muuan vuosi sitten purkillisen niitä ostin Lidlistä. Lidlin tomaatit ovat mielestäni parempia kuin ne muut (tasan yksi vaihtoehto) mitä muissa kaupoissa mydään. Tämän lisäksi Jurgenin kaupasta ostettuna purkki on vielä ainakin euron halvempi. Ainoa miinus tässä herkussa on se öljy...öljyssä on energiaa, ja taas karva kiiltää. Tälle on onneksi olemassa pelastus. Tomaatteja myydään ainakin satunnaisesti ihan vain kuivattuina- ja jos muu ei auta niin saa niitä netistäkin tilattua samaan hintaan mitä cittaristakin. Hintaa olen hirvitellyt- kilohinnaksi tulee 37 ekeä! Vetää vertoja jo poronlihallekin!

Tulipa sitten jokin tovi sitten mieleen että eikö tätkin voisi tehdä itse? Googlaamalla jälleen kerran löytyi taustaa ja ihan ohjettakin. Periaate ei paljon yksinketaisempi voisi olla, tomaatit kuivataan ja sen jälkeen säilötään öljyyn. En oikein usko että aurinkokuivattuja tomaatteja ainakaan teollisesti enää valmistetaan aurongossa kuivaamalla- tai ainakin auringon vaikutusta jäljitellään...no sama sille. Pitäähän tuota kokeilla ihan kokeilemisen vuoksi.

Elikkäs...noin kilon verran tomaatteja halkaistaan neljään osaan. Siemenet ja se "löllö" (on sillä varmasti fiksumpikin nimi) poistetaan. Tomaatin palat laitetaan uuniritilälle ja ritilä uuniin. Uunin lämpö säädetään 75C (uunin lämpötilan mittaus luultavasti valehtelee eikä todellinen lämpö ole kuin n.50C- mikä on ihan sopiva). Kuivumiseen menee aikaa noin vuorokausi. Uunin luukku pitää olla raollaan jotta kosteus poistuu. Samalla sähköllä kannattaa kuivattaa jotain muutakin, tai sitten kuivattaa isompi satsi tomaatteja.

Tomaatit näkyvät epämääräisesti ylhäällä (alhaalla on Lemon Droppeja ja Nagoja kuivumassa). Jossakin ohjeessa jonka luin, kehoitettiin käyttään pihvitomaatteja niiden pienemmän nestemäärän vuoksi- itse en sitä kaupassa muistanut.

Ja entäpä tulos...keskikokoinen kokonainen tomaatti painoi ennen uuniin menoa 108g- kuivatuksen jälkeen yhdestä tomaatista oli jäljellä 10g. En jaksa muistaa paljonko tomaatin kilohinta on, arvaan sen olevan jossain 2.5 euron luokassa kilolta...kuivatun tomaatin hinta onkin jo 27 ekeä kilolta. Kikkelis kokkelis, pakko tuo oli kokeilla ennekuin uskoin. Tuntuu vain liian vaikealta muistaa tuo kuivaamisen vaikutus kaupassa vaikka kuinka järjellä hintaa ajattelisi.

Tarina ei lopu vielä tähän. Kuivattuna kotimainen tomaatti ei ihan samalta maistu mitä Italialainen kollegansa. Suomalaisen maku on miedompi, ei maistu niin voimakkaan tomaattiselle. Öljyyn säilömistä varten pitää tietysti purkki desinfioida, sen jälkeen lisätään tomaatit (kilo kuivattuja tomaatteja menee hienosti vajaan kolmen desin lasipurkkiin), muutama valkosipulin kynsi siivutettuna, muutama kokonainen mustapippuri ja ripaus kuivattua rosmariini. Päälle kaadetaan oliiviöljyä sen verran että kaikki ainekset ovat sekoittamisen jälkeen hyvin peitossa.

Nyt tuo purkki pitäisi sitten osata unohtaa muutamaksi viikoksi jääkaapin syövereihin. Sen jälkeen pystyy lopputuloksesta jotain sanomaan...odotellessa ei auta muu kuin syödä Lidlin versioita.